Voimatasojen heikkoutta ja ruokailujen opettelua

Tää syöminen on edelleenkin melkoista opettelemista, mutta nyt rentoa sellaista. Olen kuitenkin oppinut perusidean; syödä rennosti, kaloreista välittämättä - niinkuin suurin osa ihmisistä tekee? Ei se kuitenkaan niin helppoa ole, että yhtäkkiä olisi lamppu syttynyt päässäni ja kaikki olisi ollut selvää. :D

Pieniä, yksinkertaisia asioita, jotka ovat helpottuneet, on paljon. Hyvänä esimerkkinä se, etten jaa enää riisikattilallista neljään osaan, vaan otan päivän mukaan sen verran mitä huvittaa, ja millainen nälkä on. Välipalaksi syön milloin mitäkin, en jotain tiettyä. Aterioiden koko ja laatu saattaa vaihdella päivän mukaan, vaikka suunnilleen pysyvät samana. Kaloreita en ole laskenut, mutta olen huomannut saavani niitä luultavasti liian vähän. Vaikka syön melko paljon, niin tahtoo silti tulla herkkuhimo. Ainoana ohjenuorana olenkin yrittänyt (perusterveellisten ruokien lisäksi) pitää sen, että syön tarpeeksi. Eli ruokaa vaan napaan, auttaa kummasti voimatasojen kanssa salillakin!

Totesin eilen, että suklaa ei enää tee minulle oireita! ..Kunnes illalla söin Pandan tummaa suklaata levyn, ja rupesi vatsaan koskemaan. :D Mutta tein tärkeän havainnon, nimittäin tuo vatsakipu on tullut aina tuosta kyseisestä suklaasta! Tämä auttaa asiaa huomattavasti, varsinkin kun tässä kuussa olen alkanut uudestaan pitämään suklaan mausta. Kahviakin vatsa sietää paremmin, vaikken sitä jatkuvasti uskalla - enkä edes haluaisi - juodakaan.

Salilla voimatasot ovat olleet heikot. Johtuu huonoista ja katkonaisista yöunista, ja siitä liian vähäisestä energiatankkauksesta ennen salia. Olen mennyt salille yleensä silloin, kun olen syönyt vasta (ison ja hiilihydraattipitoisen) aamupalan ja ehkä jotain nopeaa hiilihydraattia treenibuusteriksi. Silti voimatasot ovat olleet heikot. Muuten salilla käyminen on ollut todella paljon rennompaa kuin ennen. Suunnittelen vasta kyseisenä päivänä, mitä teen salilla. Minulla on tietty kaava olemassa, jota käytän. Eli toisinsanoen, 2 pääliikettä, 1 avustava ja ehkä vielä vatsoja. Tämä toimii. Ja voimanostotyyliin teen. Hyvä esimerkki päivästä voisi olla:

1. penkkipunnerrus 5x5
2. takakyykky 5x5
3. pystypunnerrus 5x5
4. lankku 2 x max.

Paljon siis menee 5x5-sarjoja, hyväksi kun on ne todettu. Muuta suunnitelmaa salille ei ole, kuin että tulee jokainen lihasryhmä vähintään kerran viikkoon tuohon systeemiin treenattua. Saatan vaihtaa liikejärjestystä tai kokonaan liikettä seuraavalle päivälle, jos on treenattavat lihakset vielä kipeänä edellisestä treenistä. Ja tuolla tavalla ei käy niin, että kaikki voimat menevät vaikka aina siihen penkkiin, kun joinakin kertoina teen kyykyn ensin.

Voimatasot ovat laskeneet omituisesti näiden mun viime vuoden pitkien salitaukojen jälkeen! Selästä ja jalkojen takaosastosta ei ole lähtenyt juuri yhtään voimaa, mutta rinnasta ja etureisistä on kadonnut kunnolla. Käsistä myös, mutta olkapäistä oikeastaan ei. Ihan toispuoleisesti ovat voimat kadonneet. :D Mutta äkkiä ne toivon mukaan takaisin tulevat, kunhan vaan käyn salilla aktiivisesti.

Eettisemmin ja ekologisemmin

Olen pyöritellyt Uudenvuoden seutuvilla päässäni paljon eettisyteen ja ekologisuuteen liittyviä asioita, varsinkin veganismia. Muutan Kuopioon ensi kuun alussa, ja sen takia nämä asiat ovat olleet yhä useammin mielessä: Miten saan tavarani Kuopioon kaikkein ekologisimmin ja nopeimmin? Mistä kaikesta luovun? Onko se ja se tavara todella minulle niin tärkeä tai tarpeellinen? Miten ja mitä kautta hankkiudun eroon sellaisista asioista, joita en enää tarvitse?

Noita olen pyöritellyt paljon mielessäni, ja monia muitakin asioita. Eniten pohdituttaa kangastilkut, joita olen kerännyt ja säästänyt. Niin pieniä ettei niistä saa vaatetta, mutta liian isoja roskiin. Samalla tavallahan se on roskana ja jätteenä kaapissani, kuin kaatopaikallakin. Ja Suomessa ei edes ole kunnon vaatekeräystä. Puistattaa ajatella, mikä määrä tekstiilejä menee jo sillä hukkaan.

Eilen päätin, että tämä voisi olla uuden vuoden lupaukseni: Pyrkiä pikkuhiljaa eettisempään ja ekologisempaan elämään. Tässähän ei oikeastaan ole minulle mitään uutta, sillä pohdin asiaa jatkuvasti niin arkisissa valinnoissani kuin pitemmällä tähtäimellä. :D Mutta, ompahan lupaus! Ehkä se siivittää asioita?

Yksi asia, johon minun todella pitäisi kiinnittää huomiota (koska haluan), on pyrkiä täydellisemmäksi veganismin suhteen. Täydellisyydellä tarkoitan sitä, että ulottaisin vegaanisuuden useammille elämän alueille, ja olisin tarkempi asian suhteen. Liian usein olen huolimaton. Usein muistan kysyä tuotteen maidottomuudesta, mutten kananmunattomuudesta. Vasta kananmunan maun suussa maistaessani (hyi) tajuan virheen. Lisäksi olen joskus muuten vain niin huolimaton, että vaikka lukisin pakkausselosteen kolmesti, olen silti saattanut ostaa jotain, jossa on voita tai kananmunaa. Miten tämä on edes mahdollista? Taidan lukea ne tuoteselosteet sen mukaan, mitä itse haluan nähdä..

Toinen veganismiin liittyvä asia on kala. Kyllä, kala. Olen jo vuosia syönyt sukulaisissa kalaa, vaikken itse sitä osta. Viime kesästä lähtien olen joka kerta kylässä ajatellut, että tässä minä tuhoan valtameriä ja viattomia elämiä vain siksi, etten viitsi olla hankala ruokien suhteen. Tänä vuonna tuo on loppu. Voinhan ihan hyvin tuoda omat tofut mukanani, sitten kukaan ei pääse valittamaan siitä, ettei minulle ole ruokaa - se kun on nimenomaan muiden aiheuttama ongelma, ei itseni. Ryhmäpaine.

Olen tähän asti myös syönyt isäni itse kalastamaa järvikalaa, koska se on mielestäni eettisin ja ekologisin lihan muoto, minkä tiedän. Olen ryhtynyt sitäkin miettimään uudestaan: Miksi? Vegaaninen ruoka on kuitenkin eettisempää ja ekologisempaa. Olen usein miettinyt, kumpi on ekologisempaa; itse kalastettu, täten luomu kala, vai kaukomaissa tuotettu, lentokoneella rahdattu soija? Hmm.

Tarkoitukseni on olla ekologisempi myös muuten kuin ruoan suhteen. Olen ryhtynyt miettimään ihan arkisten asioiden tarvetta: En ole ostanut tai hankkinut muovipusseja enää vuosiin (mutta niitä on silti tullut milloin mistäkin) ja välttelen yksittäispakattuja asioita. No, tämä kyllä liittyy ruokaan, mutta olen miettinyt niiden "eko luomu raw"-patukoiden ekologisuutta uudestaan. Ne ovat silti muovipakkauksissa? Miksi?

Vaatetusompelijana vaatteiden eettisyys ja ekologisuus on usein mielessä. Tiedän, miten yleisimmät kankaat valmistetaan, mitkä ovat niiden pahimmat ongelmat ekologisuuden suhteen ja tiedän, etteivät vaatetehtaat ole kovin eettisiä taikka ekologisia. Tämän vuoksi olen pyrkinyt ostamaan kaiken kirpputoreilta jo vuosia, kaiken, minkä vain voin. Ei koske vain vaatteita. Mutta on kuitenkin tekstiilejä, jotka joudun ostamaan uutena, kuten alusvaatteet ja sellaiset asiat, jotka tarvitsen nopeasti enkä satu löytämään sopivaa kirpputorilta. Tällöin voisin ryhtyä tutkimaan paremmin esimerkiksi hamppukankaasta olevat valikoimat. Toinen vaihtoehto on tehdä itse, mutta kun ne Eurokankaan kankaat eivät ole kovin ekologisia tai eettisiä. Minun pitäisi siis saada jostain ihan oikeasti kasvivärjättyä luomukangasta. Mutta mistä? Olen myös etsinyt kirpputoreilta vanhoja tummia lakanoita tai verhoja, joista voisin tehdä haaremihousuja. Harvassa ovat.

Kengät on yksi asia, joka pohdituttaa. Minulla on jalkapohjien ja nilkkojen kanssa ongelmia. Minulla on jaloissa sisäpronaatio, joka paheni huomattavasti nilkan nyrjähdyksen jälkeen. Nilkka ei kääntynyt sisäänäpäin, pikemminkin asento on parantunut sen jälkeen, mutta silti vasen nilkka tuottaa ongelmia yhä useammin. En voi ottaa yhtäkään juoksuaskelta kylmiltään, en edes päkiäjuoksulla, ilman että nilkka kipuilee seuraavat pari päivää. Tämä hankaloittaa myös kenkien löytämistä. Mistä löytäisin vegaaniset kengät, jotka vastaisivat omaa tarvettani? Siinäpä vasta kysymys.

Pienin askelin aion jatkaa, vaikka Kuopioon muutto tuleekin luultavasti olemaan melko iso muutos. Luovunhan lähes kaikista tavaroistani sekä huonekaluistani, ja siellä on enemmän valikoimaa. Kuopiossa on luontaistuotekauppoja, joista saa ekologisia saippuoita ja shampoita. Siinä on hyvä pieni muutos, jota täällä ei voi toteuttaa. Vuoden lopussa sitten nähdään, miten tämä muutos on toteunut. Melko todennäköistä tosin on, etten edes muista, millaista elämäni oli ekologisuuden ja eettisyyden suhteen vuosi sitä ennen; enhän muista nytkään, millaista se oli vuosi sitten. :D Asia on tullut liian luonnostaan, joka on vain hyvä juttu.

Vihdoin talvi

Jos jollekin ei ole käynyt selväksi, niin tiedoksi, että minä todella rakastan talvea. Olen talvi-ihminen alkujaan siksi, että olin lapsena kilpahiihtäjä. Hiihdon lopettamisen jälkeen oli parin vuoden tauko, jonka jälkeen hinku laduille ja pakkaseen tuli takaisin. Se vain kasvaa vuosi vuodelta. Tästä kertoo jotain sekin, että lempikirjojani ovat Ilkka Auerin Lumen ja jään maa-sarja. Niissä päähenkilö Nonna seikkailee jääkarhun kanssa lumisissa Suomen kaltaisissa maisemissa, inhoten kesää ja rakastaen kaikkea pakkaseen liittyvää.

Lauantaina epäilin, jottei jäällä olisi liian kylmä -17 asteen pakkasen vuoksi. Luulo osuttautui vääräksi, nimittäin ei edes tuullut! Kävimme potkuroimassa sellaisen tunnin lenkin. Tänäänkin minua on houkuttanut kovasti lähteä jäille, mutta ehkä tuo -31 astetta on liikaa, varsinkaan kun ei ole revontulia luvattu tälle päivälle. :D En ainakaan isommin liikuntaa tuonne lähtisi harrastamaan, ehkä pikkuinen kävely ihanassa kirpeässä ilmassa ei olisi pahitteeksi. <3

Reissullamme huomasin toistamiseen, miten uskomattoman korkealla Pyhjäjärven vedenpinta on. Se ei ole koskaan minun eläessäni ollut näin korkealla, ei edes kevättulvien aikaan. Sitä se ilmastonmuutos teettää, jos siihen ei vaikuteta. Niitä kevättulvia siis odotellessa. Sademäärät ovat olleet valtavat. Minua on myös koko syksyn vaivannut ahdistus siitä, että olen menettänyt minulle niin rakkaan talven. Olen katsellut ahdistuneena, kuinka kerta toisensa jälkeen ilmat jälleen lämpenevät ja lumet sulavat. Nyt talvi on onneksi täällä, ja aion nauttia siitä täysin rinnoin kun yhä voin.

Minulla on kuun vaihteessa muutto Kuopioon. Siellä aion lähteä kokeilemaan sataman retkiluisteluradat, mikäli ne on tänä talvena tehty. Tämän talven suunnitelmiin kuuluu myös käydä retkiluistelemassa Linnansaaren kansallispuistossa, koska se ei viime vuonna nyrjähdyksen takia onnistunut.

Tässä kuvia sieltä jääreissulta, sekä kilometrin talsimiselta metsien poikki sinne jäille mennessä. Sattui ihanan aurinkoinen päivä tuolle reissulle!

Pärstäkuva minusta blogissa, wow.

Yksinäinen hiihtäjä uskaltautunut syvemmille vesille.

Kun ei voi hiihtää maastossa, niin hiihdetään jäällä.

Muutosten vuosi

Mun on pitänyt kirjoittaa tää jo pitempään, mutta ei ole tehnyt mieli. Nyt tulee siis enemmän asiaa ja yleisemmin.

Kaikki lähti siitä, kun alkukuusta lähdin Kuopioon. Olin päättänyt, että sinä viikonloppuna syön mitä haluan, miettimättä miinuskalorijaksoa. Ja niin söinkin - se vain jatkui sen jälkeen viikon, jos toisen, ja jos edelleenkin. Tuon Kuopion viikonlopun jälkeen en ole liikkunut juuri yhtään, en ole käynyt kertaakaan salilla, venytellyt olen jokseenkin.

Miksi sitten näin? Yksinkertaisesti, ei ole tehnyt mieli. Ensimmäisen viikon Kuopion reissun jälkeen olin (taas) kipeänä, joten oikea ruoka ei maistunut. Jotenkin silti sen jälkeen tajusin, että ei tässä ole mitään järkeä. Miten pääsisin siitä jatkuvasta syömisen kontrolloinnista eroon, olipa se sitten vain terveyden vuoksi? Tiedän, että syöminen ilman turhia raameja ja rajoja olisi mulle paljon helpompaa - tokihan mun on pakko yhä vältellä FODMAP-hiilihydraatteja ärtyneen suolen oireyhtymän vuoksi.

Pari viikkoa sen jälkeen mulla loksahti paikoilleen eräs asia, jota olen koko syksyn kasvavissa määrin pyöritellyt mielessäni. Olen todella kunnianhimoinen, ja mua on jo pitkään vaivannut se, että Pelastusopisto on vain fyysisesti hankala koulu mulle. Haluaisin opiskella tai tehdä jotain, joka olisi oikeasti hankalaa minulle. Koko elämäni olen päässyt helpolla kouluissa, koska olen oppinut kaiken nopeasti enkä ole koskaan juuri lukenut kokeisiin: Tuntuu, että mun kyvyt menee hukkaan, jos en pääse käyttämään aivoja ja tekemään jotain todella haastavaa.

Päätin siis silloin, että en hae Pelastusopistoon. Olen koko syksyn miettinyt sitä, että haluaisin jollain tapaa päästä edistämään ihmisoikeuksia ja vaikuttamaan asioihin. Ja aihepiiriä olen pyöritellyt päässäni jo vuosia. Aion siis hakea sen suuntaiseen kouluun. Palokunta tulee silti olemaan osa elämääni aina kun se on mahdollista, sillä vapaapalokunta on harrastus jota todella rakastan. Olen kasvanut vepariksi ja mulla on vpk:laisen moraali, olen oppinut siihen vuosien myötä.

Kun päätin tuon päätöksen, ymmärsin miten iso taakka mun hartioilta lähti. Olen viimeiset pari vuotta stressannut lähes kokoajan omasta kunnostani, siitä kuinka voimatasot eivät nouse ja olen niin hidas juoksemaan. Se taakka lähti. Nyt voin rauhassa liikkua tasan sen verran kuin haluan, ja olla hyväkuntoinen vaikken testejä läpi pääsisikään. Haluan osata liikkua fiiliksen mukaan. Siksi joulukuu on mennyt sillä fiiliksellä, että nyt on tauon paikka. Nyt tammikuussa lähden taas voimanostotyyliin salille, tosin käyn luultavasti vain joka toinen päivä salilla. :) Salilta en kyllä irti pääse, vaikken Opistoon hakisikaan.

Samalla pääsin myös siitä syömisen kontrolloinnista eroon. Olen pitkään halunnut osata syödä rennosti, siinäkin fiilispohjaisesti. Nyt musta tuntuu, että olen vihdoin käsittänyt, mitä sillä tarkoitetaan. Toki säilytän tietyn pohjan ruokailuissani, mutta en aio enää "kytätä" niin tarkkaan makroja ja kalorimääriä. Luulen, että ilman stressiä kaloreista painokin pysyy siinä, missä sen kuuluu pysyä.

Otsikon mukaan, tää vuosi tulee olemaan mulla isojen muutosten vuosi. Ja se oikeastaan alkoi jo joulukuussa, sillä mursin pitkäaikaisen tavoitteeni seuraamisen. Mitä blogille tapahtuu, sitä en vielä tiedä. Saattaa pysyä silti liikuntablogina, mutta toisaalta muistakin aiheista ehkä kiinnostaisi kirjoittaa. Sain vihdoin uuden kamerankin, ja huomenna olen menossa ensimmäistä kertaa talvella jäälle - totta hemmetissä ainakin sieltä siis kuvia ja juttua tulee :D Blogin teema siis muuttuu enemmän fiilispohjaiseksi, niinkuin minäkin.