sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Loputonta energiaa

Mulla on ollut ihan todella energinen viikko! Tuntuu, että sitä energiaa on tullut vain lisää ja lisää sitä mukaa kun liikun.

Olen tällä viikolla tehnyt kevyempiä salitreenejä, mutta ulkopuolisen silmin ne eivät ole olleet kevyitä :D Tein siis kovatempoisempia treenejä, pienemmillä painoilla tai oman kehon painolla. Suunnittelin treenit niin, että alkuviikosta ranne ei rasitu yhtään, mutta loppuviikosta se rasittuu jo jonkun verran verrattuna normaaliin.

Myös kehonhuollon suhteen on mennyt hyvin. Olen venytellyt paljon ja putkirullaillutkin. Kävin tiistaina kokovartalohieronnassa todella osaavalla hierojalla. Tää hieroja osasi myös hoitaa mun nyrjähtänyttä rannetta kuntoon, ja jokaisella käyntikerralla laittaa mun lonkan takaisin paikoilleen, vasen lonkka kun jatkuvasti muljahtaa pois paikoiltaan. On se nyt ruvennut paremmin pysymään paikoillaan, kun osaan tunnistaa milloin se on paikoillaan ja milloin ei ole. :) Tämä hieroja on siis Petri Tiitto, Pyhäjärvellä toimii. Suosittelen.

Koska lumet eivät ole vielä maassa, ajattelin sitten lähteä piitkästä aikaa juoksemaan! Juoksin viimeksi pitkän reenitaukoni alussa, eli ainakin 2 kuukautta sitten. Kävin juoksemassa fiilistelylenkin kutakuinkin pk-sykkeillä, matkalla vedin 4 kovempaa vetoa. Koska innostuin, lopussa alkoivat jalat olla puhki juoksutauon vuoksi. Juoksin 52 minuuttia, 5,5 kilometriä! Olen siis selvästi kehittynyt, vaikka edelleen olen hidas.

Juoksusta puheen ollen, ajattelin käyttää lumettoman talven hyväkseni ja tein Asicsin juoksuohjelmalaskurilla itselleni juoksuohjelman. Laitoin tietoihin tämänhetkisen kuntoni, ja tavoitteeksi 10 km - vaikka jaksanhan sen nytkin, mutta en välttämättä kovin hyvin. Valitsin 3 juoksulenkkiä viikkoon, ja ohjelman mukaan tammikuun 24. päivä juoksisin 10 km päälle tunnissa. Sitten kun kymppi alkaa olla peruslenkki, on hyvä lähteä kasvattamaan vauhtikestävyyttä cooperin testiä varten.

Uskaltauduin lauantaina myös uimaan! Siitä olen eniten fiiliksissä koko viikolta. Olen aina ollut huono kroolaamaan, sillä innostun uimaan liian nopeasti, ja happi loppuu ensimmäisen 50 m (2 x altaanmitta) jälkeen. Nyt päätin, että uin koko matkan kroolaten, ensimmäistä kertaa elämässäni. Niinpä uin kroolaten 700 m, niin hitaasti, että happi ei edes meinannut loppua! Keskityin jokaiseen toistoon, tekniikkaan ja hengitykseen. Siinä sai hyvin ajatukset pois kaikesta muusta. Loppuun tein vielä 5 x 25 m vetoa, jossa uin täysillä, niissäkin kroolia. Ne menivät hyvin, sain kaiken voiman lihaksista irti, hapenotto sujui ja aikaakin kului vain 25 sekuntia per altaanmitta, eli kilometri 16 minuutissa, huh! Normaali uintivauhtini on kilometri 30-35 minuutissa. Tästä on hyvä jatkaa. Yhteensä uin 41 minuuttia, 1200 metriä.

Koska siivoustyössä tuli paljon liikuntaa, keho tottui suurempaan rasitukseen. Sen ansiosta olen jaksanut tällä viikolla liikkua todella paljon, ilman merkkiäkään väsymyksestä. Jos kehonhuoltoa ei lasketa, olen liikkunut tällä viikolla 8 kertaa, 4 kertaa kuntosalia ja 4 aerobista. Tavoitteena olisi 5 aerobista viikossa, yksi jäi väliin kaverin yllättävän kylääntulon vuoksi. :) Osa kevyitä ja osa raskaampia, mutta suurin osa peruskestävyyttä parantavaa.

Tällä viikolla mulle on kertynyt liikuntaa 6 tuntia 37 minuuttia. Siihen päälle kun arkiliikunnat ja kehonhuollot niin hyvin on liikuttu. Aion käyttää tämän dieettiajan hyödyksi, sillä kun aloitan voimatreenit, tämä tuskin on mahdollista. Vaikka ne eivät tunnu raskailta, viimeksi ne söivät energiavarastoja aika paljon. Aion siis nyt ottaa kaiken ilon irti siitä, että voin liikkua paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti