Miten päätin hakea pelastusopistoon ja päädyin liikuntaholistiksi

Päätin perustaa sitten reeniblogin. Tätä päätöstä on mietitty monta kuukautta, joten poistin sen vanhan blogin, ja perustin tämän tilalle. Se vanha tuntui jotenkin niin.. Lapselliselta ja ei lainkaan minunlaiselta blogilta :D

Näin alotellessa voisin kertoa treenitaustaa ja muutenkin minusta.

Olin lapsuudessa urheilija, ja muutenkin liikunnallinen. Harrastin kaikkea mahdollista, kuten telinevoimistelua, tanssia, ja yleisurheilua. Hiihdin myös kilpaa monta vuotta, kunnes ala-asteen lopuilla kyllästyin siihen. Sen jälkeen olinkin sohvaperuna monta vuotta.

Sitten olinkin jo ammattikoulussa, ja toisena vuonna työharjoittelussa Mikkelissä. Lähdin kerran käymään Kuopiossa junalla, ja silloin mun muutos tapahtui, siis siellä junassa. Astuin junaan, ja menin omalle paikalleni istumaan. Kuulin, kun eräs rouva tuli kyselemään lähelläni istuneelta henkilöltä, missä hänen paikkansa mahtaa olla. Henkilö totesi rouvalle, että se on monen vaunun päässä. Tämä nainen oli lähes sokea, joten hän ei osannut sinne omin avuin. Hän pyysi konduktööria opastamaan hänet paikalleen, mutta konduktööri sanoi olevansa liian kiireinen (siis kohteliaasti, ei töykeästi). Minä tarjouduin opastamaan tämän naisen paikalleen. Niinpä otin häntä kädestä kiinni, avasin hänelle ovia, kerroin, jos tuli joku suurempi este kuten iso kynnys tai vaununvaihto, jottei hän säikähdä niitä. Paikalleen päästyä tämä rouva kiitteli mua vuolaasti. Toivotin hyvät päivänjatkot ja lähdin takaisin paikalleni.
Kun olin istunut paikallani jonkun aikaa, kyseinen kondyktööri tuli luokseni. Hän tuli kiittämään minua siitä, että olin auttanut tätä naista! Uskomatonta. Tästä tuli ihan uskomattoman hyvä fiilis, olisi tullut muutenkin, vaikkei kukaan olisi kiitellytkään. :) En tiedä mikä siinä muiden auttamisessa on, ei tarvitse olla kuin pieni asia, niin saan itsellenikin loppupäiväksi mahtifiiliksen.
Siinä ikkunapaikalla istuessani, kondyktöörin lähdettyä, päätin, että minähän haen sinne pelastusopistoon kerta näin paljon sitä haluan. Olin sitä ennen lannistanut itseäni, että en voi ikinä päästä sinne, ja sitäpaitsi, opohan sanoi että sinne pääsee vain lukion käyneet. Mutta samana iltana selvitin että sinne pääsee myös ammattikoulun kautta! Päätökseni oli sillä selvä.

Oli kulunut kaksi viikkoa, ja työharjoitteluni oli loppunut. Olin takaisin Kuopiossa, ja rupesin kävelemään kouluun. Matkaa oli 5,6 kilometriä koululle, joten kävelin aamulla sekä koulupäivän jälkeen tunnin suuntaansa koulumatkoja. Se oli mun ensimmäinen liikunnallinen askel sitten ala-asteen! Myöhemmin keväällä muutin lähemmäksi, 4,5 kilometrin päähän koulua. Enkä ole sen 5, 6 kilometrin kävelypäätöksen jälkeen mennyt bussilla kouluun tai keskustaan kuin satunnaisina päivinä, ehkä kerran kuukaudessa-kahdessa. Plusasteilla pyöräilin, mutta pyörä ei pakkasella toiminut. Sateella kävelin. Miksi? Eihän pyöräillessä voi sateenvarjoa pitää! Kolmannen talvella kysyin pilkkijältä kestääkö jää tällä lahdella, ja tarvoin jäitä pitkin melkein -30 asteen pakkasilla kouluun. Lyhensi matkaa kilometrin!

3. luokan syksyllä tuli mukaan myös juokseminen. Tein netistä löydettyä harjoitusohjelmaa, jota aloittaessa en jaksanut juosta kolmea minuuttia, mutta jo kuukauden päästä juoksin 2-3 kilometriä. Talvella mukaan tuli pariksi kuukaudeksi kuntosali. Yhdistäkää näihin kahteen tuo koulumatkaliikunta, ja ylikunto oli taattu. Nukuin joka yö vain 7 tuntia, kun tarvitsin unta 8. Pikkuhiljaa mua alkoi väsyttää, väsyttää, väsyttää.. Aina vaan enemmän. Kunnes yks aamu en vaan päässyt sängystä ylös. Laitoin opettajalle viestin, että voin huonosti (kuten voin) ja jäin nukkumaan. Silloin kuitenkin tajusin, että tämä on liikaa.
Lopetin kuntosalin, lopetin juoksun. Vain koulumatkakävelyt ja kerran viikkoon kuntonyrkkeily. Tuota jatkui kuukauden-pari, kunnes muutin työharjoittelun myötä Savonlinnaan.

Savonlinnassa aloin taas juosta, koska työmatkakin oli vain 2 kilometriä. Juoksin koko kevään 3- 4 kertaa viikkoon. Jaksoin toukokuussa juosta yli 8 kilometriä! Ilman mitään ohjelmia, oman tuntuman mukaan juostuna. Määrä kasvoi kilometrejä viikossa.

Viime kesänä? Hinku salille taas alkoi. Olin kotipaikkakunnallani töissä, kävin siis siellä salilla pari kertaa viikkoon, pyöräilin 6 kilometrin työmatkat ja pelasin jalkapalloa pariin otteeseen viikossa. Siinähän se meni.

Syksyllä aloin aktiivisemmin kulkemaan salilla, 3-4 kertaa viikkoon. Kävelin yleensä salille, eli sen 5, 5 kilometriä. Kävin kerran viikkoon uimassa. Huolsin kehoa hyvin, venyttelin 2-3 kertaa viikkoon. Se sai alkunsa vuoden takaisen syksyn juoksuajanjaksosta ja oli jatkunut tähän asti. Ennen joulua kuitenkin lähdin reissuun, jolloin tuli kuukauden stoppi. Jouluksi menin taas kotipaikkakunnalle, jossa onnistuin heti ekalla hiihtoreissulla venäyttämään nilkkani :D Kävin kuitenkin salilla ylävartaloa treenaamassa.

No mites nyt? Tämä kertookin hyvin sen, miten olen päässyt liikuntaan addiktoitumaan. Nilkka vaivaa vieläkin, ja kiroan päivittäin sitä, etten pääse hiihtämään!! nyt kun tämä nilkka vaivaa, enkä oikein mitään muuta kuin yläkropan salia tekemään. Sitä siis aijon tehdä jalkojenkin ja muun liikunnan edestä!
Mulla alkaa kuukauden päästä (crossfit-) On ramp-kurssi, jolloin nilkankin pitäisi olla parantunut. Crossfitin lisäksi mukaan tulee taas normaalit kuviot, eli se hiihto ja kävely. Salillakin aijon käydä, mutta myöhemmin tarkemmin lisää. Tällainen on kuitenkin liikuntahistoriani, ja paljon lisää liikuntaa on luvassa..

Aloitin kunnon kasvatuksella, joka jatkuu yhä. Luultavasti niin kauan, kunnes läpäisen pelastusopiston kuntotestit, ja kauas eteenpäin! Jäihän tästä kuitenkin erittäin antoisa, energinen ja raikas elämäntapa. :)