Aloitin kaksi viikkoa sitten suunnittelemaan itse omat treenini kaiken saamani tietämyksen avulla. Sen jälkeen musta on ruvennut tuntumaan, että oon löytänyt harjoittelumuotoni. Mun treenit on yhdistelmiä crossfitista, normaalista punttisalista, kehonpainoharjoittelusta ja tasapainoharjoittelusta. Paljon siis kaikkea löytyy. Oon suunnitellut treenejä nyt kaksi viikkoa, ja tuntuu, että en ole vielä kerennyt tehdä paljon mitään. Ideoita siis löytyy loputtomiin, miten saan monipuolisia treenejä tehtyä.
Teen treenejä sillä tietotaidolla, mitä on tässä parissa vuodessa, jonka olen ollut kiinnostunut kuntosaliharjoittelusta, kertynyt. Mulla on ollut lukemattomia saliohjelmia, niin sellaisia jotka jokainen saa liittyessään salille, kuin henkilökohtaisiakin. Olen imenyt netistä tietoa erilaisista liikkeistä vuosia, mutta silti niitä tulee yhä enemmän vastaan - ja tietysti ne kaikkein hardcoreimmat kiinnostaa eniten. Minäkin haluan osata tuollasta! Seuraan netissä joitain kehonpainoharjoittelijoita, samoin kalisteniikkaharjoittelijoita. Niistäkin olen poiminut inspiraatiota. Tikiksen sivuilta on löytynyt paljon vinkkejä myös. Eniten kuitenkin olen innostunut crossfitista. Sieltä sain liikepankkiini lukemattoman kirjon eri liikkeiden variaatioita, vaikka kävin ohjatuilla tunneilla vain alle kaksi kuukautta. Samoin siellä sain motivaatiota ja uskallusta kokeilla sellaisia asioita, joita en olisi ikinä uskaltanut muuten. Kuten esimerkiksi käsilläseisontapunnerrus! Ensimmäiset kerrat olivat todella pelottavia, ja päässä tuntui kamalalle, koska oltiin sentään ylösalaisin. Nyt se tunne on kadonnut, mutta liike on silti vaikea. Ja ei, en vielä osaa seistä käsilläni, teen sen jalat tukea vasten. Kuitenkin niin, että olen mahdollisimman pystyssä pää alaspäin suunnattuna.
Mun peruspohja treenille on kutakuinkin näin: Kehonhallinta/tasapainoliike, raskas pääliike, helpompia kuntosali-tyylisiä avustavia liikkeitä, lopuksi AMRAP tai jokin muu nopea ja tuskaisen ihana pyrähdys. Aina näitä ei kuitenkaan ole. Opeteltavaa myös riittää vielä, olen jo pariin otteeseen tehnyt innostuessani liian raskaita treenejä. Sellaisia, joissa on paljon raskaita liikkeitä, ja kevyet puuttuu.
Seuraan Crossfit Savonlinnan treenikalenteria, koska kävin heidän tunneillaan Savonlinnassa asuessa. Mulle on luonnollista katsoa sieltä jokin pohja treenille, kun meno on tuttua. Sitä sitten muokkailen välillä enemmän ja välillä vähemmän, joskus otan vain yhden liikkeen mukaan omaan treeniin ja joskus teen kaiken mitä ohjelmassa lukee jollekin päivälle.
Voisin laittaa esimerkkitreeneinä viime viikon treenit. Jalkapäivästä tuli vahingossa vähän takaosastopainotteinen, mutta tämän korjasin seuraavalla viikolla tekemällä etuosastopainotteisen.
Ideaalisesti teen treenit ma, ke ja pe. Nyt parisen viikkoa mua on vaivannut huono olo ja vatsaongelmat enemmän, joten nää viikot on mennyt vähän hassusti. Huomaa treenitehoissa, jos tulee peräkkäisiä treenejä.
Tiistain treeni: kesto 70 min
Lihasryhmät: Selkä, rinta, jalat, vatsat
Alkulämmittely!
Leuanveto mustan kuminauhan avulla 4 x max (raskas liike)
Clean & Jerk tekniikkaharjoittelua suht isoilla painoilla, joilla jaksaa tehdä 2-5 puhdasta toistoa.
Penkkipunnerrus 3x10 (kuntosali)
Kulmasoutu tangolla 4x10, oteleveyttä ja käsivarien asentoa vaihdellen. (avustava)
10 min OTM (On the minute)
Parittomilla minuuteilla Pistoolikyykky 6 per jalka, käytin smithin tankoa tukena käsille.
Parillisilla 30 s hollow hold vatsapito
Loppuverryttely.
Keskiviikko kesto 65 min
Lihasryhmät: Jalat, ojentajat, olkapäät, vatsat
Yhden jalan Hyvää huomenta-liike, 3 x max (tasapainoliike)
Maastaveto 4x7 (raskas liike)
Boksikyykky 3x12 (avustava)
Dippi penkkiä vasten 4x max (kehonpaino)
Käsilläseisontapunnerrus 5 x max (kehonpaino, tekniikka)
3 RFT (rounds for time, mahdollisimman nopeasti putkeen)
10 Mittarimato
20 Russian twist levypaino käsissä
-Tämä treeni oli mulle liian raskas. Käsilläseisontapunnerrus on sen verran raskas, että se kannattaisi tehdä alkuun, ainakin minun.
Perjantai kesto 55 min
Lihasryhmät: Rinta, selkä, hauis, (jalat burbeessa,) olkapäät
Penkkipunnerrus smithissä 2 x max. Ensin raskaammat painot, jolla saa noin 10 toistoa, sitten kevyemmät, joilla 20-25. Failureen asti. (raskas liike)
Vaakasoutu, eli itse lankkusuorana tangon, joka on lantion korkeudella, alle, ja siitä punnertaa itsensä tankoa kohti. 4 x max (kehonpainoliike)
Punnerrus 3x10 (kehonpaino, avustava)
Hauiskääntö+pystypunnerrus käsipainolla. 5 sarjaa, joka toisessa raskaat, joka toisessa kevyemmät painot ja sen mukaan toistomäärä.
8 min "tabata", mutta koska tein ilman kellon tuijottamista, niin määrä x liikettä, välissä 10-15 s tauko.
Vuorotellen:
5 burbee
9 kahvakuulaheilautus
Toisella viikolla innostuin kehittämään enemmän tasapainoa ja kehonhallintaa, joten tällä viikolla mukana ovat olleet mm. valakyykky, yhden jalan pohjenosto toinen jalka ilmassa, wall climbing (=kädet maassa, kiipeä jalat pystyasentoon seinää vasten ja takaisin alas), dippipito "ilmassa" tehtävää dippiä varten valmistellen, kun sitä en vielä jaksa.
Mun tarkoituksena on saada jokaiselle päälihasryhmälle vähintään kaksi treeniä per viikko. Toinen raskaampi, toinen kevyempi. Eli lihasryhmille rinta, selkä, jalat, vatsat. Pelastusopiston testejä varten. Hyvin on toteutunut, vaikka treenien raskaus on vähän hakusessa. Mutta se ei haittaa, nautin tästä niin paljon enemmän, että saan tehdä joka kerta erilaisen treenin. Kyllä se ajan kanssa rupeaa luonnostaan tulemaan.
Tuosta valakyykystä on pakko mainita! Kokeilin sitä enimmäistä kertaa helmikuussa, erittäin huonolla menestyksellä. Tein sitä 10 kg tangolla ja tämä tanko meinasi tippua kasvoilleni! Jäi pieni kammo, mutta olen silloin tällöin harjoitellut valakyykkyä uudelleen. Eilisessä treenissä jaksoin tehdä 20 kg tangolla 5 sarjaa, 5 toistoa valakyykkyä. Mun kehonhallinta ja tasapaino on kehittynyt niin paljon! Viimeksi kun kokeilin kyseistä liikettä toukokuun alussa, piti heti ensimmäisellä toistolla heittää tanko käsistä ettei tule päälle, ja vaihtaa kympin tankoon. Nyt tuo tuli kevyesti. Alla kuva valakyykystä, Google kuvahaun tuloksia.
Ensi viikolla mulla on reissu Savonlinnaan ja Mikkeliin, ja se tarkoittaa sitä, että pääsen pitkästä aikaa ohjatulle crossfit-tunnille! Olen jo treenien puolesta niin innoissani, kun pääsen laadukkaille ja isoille kuntosaleille ja crossfittiin, sekä juoksemaan erilaisilla maisemissa <3 Ensi viikosta tulee mahtava. Reissu alkaa tosin jo huomenna, upeasti ja mahtipontisesti Kangasniemi Pridellä. Kyseessä on ensimmäinen pride-tapahtumani.
Reissun jälkeisiä tunnelmia siis luvassa ensi viikon lopusta. Tästä tulee hieno lomaviikko, toivotaan kesäisiä säitä!
perjantai 26. kesäkuuta 2015
keskiviikko 24. kesäkuuta 2015
Juhannusta ja kehitystä
Lähiaikoina on tapahtunut paljon kaikenalaista, tai no niinhän minulle yleensäkin! Tuntuu, että mulle tapahtuu viikossa enemmän kuin muille vuodessa. Ainakin on rikasta elämää.
Juhannus meni kaikin puolin hyvin! Päällimmäisenä liikuntapuolelta onkin jäänyt mieleen juhannuksen juoksulenkkini. Lähdin vain juoksemaan, minun vauhtiani, eli alle kävelyvauhtia. En välittänyt sykkeistä, muuta kuin että ne pysyvät peruskestävyysalueella. Oli rento fiilis, ilma raikasta ja hieman ripeksi. Ihanat maisemat! Lähdin juoksemaan niin sanottua Siltojen lenkkiä, eli käytännössä koko reitti menee järven lähettyvillä. Juoksin niin pitkään kuin huvitti, ja juoksinkin 35 minuuttia! Vasta puolen tunnin jälkeen alkoivat pohkeet painaa.
Olen todella tyytyväinen, että jaksoin juosta noin kauan putkeen. Eivätkä pohkeet painaneet tonnia seuraavina päivinä, niinkuin lepoviikolla juostessani kaksi kertaa vartin. Olen siis todella edistynyt! Samalla ymmärsin, että olen tehnyt sen perinteisen virheen, etten ole poistunut tarpeeksi mukavuusalueeltani. Mutta toisaalta, tuon nilkkani takia on parempi aloittaa liian hiljaa kuin liian lujaa.
Kävin maanantaina taas juoksemassa, taas alle kävelyvauhtia. Ajattelin lisätä vauhtia vasta silloin, kun jaksan juosta putkeen tunnin. Perjantaista rohkaistuneena päätin juosta 3x15 minuuttia, väleissä pari minuuttia kävelyä. Juoksinkin viimeisenä "varttina" 20 minuuttia! Huh, tuntuu, että tämä kehitys on tullut ihan yhtäkkiä. Eihän siihen mene enää kauaa, kun sen tunnin juoksen. Olihan tuokin lenkki jo 50 minuuttia, vaikkakin osissa.
Treenirintamalle kuuluu ihan yhtä hyvää. Mistä tätä energiaa pursuaa? Vaikka vatsani on taas reistaillut, ei se ole oikein reeneissä näkynyt.
Lopetin pari viikkoa sitten sen kuntosaliohjelman käytön, ja rupesin soveltamaan itse treenejä. Olen yhdistellyt crossfittia, kehonpainoharjoittelua, tasapainoharjoittelua ja normaalia kuntosalia. On tuo toiminnallinen harjoittelu minun juttu! Kuntosalille mennessä intoa riittää vielä enemmän kuin ennen, kun vaihdoin harjoittelutapaa. Tämän viikon lopuilla tulee vielä postaus, jossa kerron mun treeneistä enemmän.
Lonkkaongelmienkin syy on selvinnyt! Ongelma on luultavasti tullut kasvuvaiheessa, ja reisiluun 'paikka' lonkkaluussa on luultavasti hieman väärän muotoinen. Toinen syy, mitä fyssa mietti, oli rusto-ongelmat. Nuo molemmat selittäisi myös kivun, joka mulle tulee pakaran venytyksissä lonkkaan. Kuulostaa ehkä pahalta, mutta ei ole. Mun pitää vain opetella parempi kyykkytekniikka, ja sellaisia liikkeitä joissa lonkkaan tulee pienempi kuin 90 asteen kulma, ei suositella. Eli esim. pystysuuntainen jalkaprässi ja syväkyykky on bännissä. Samoin lonkankoukistajan venytykset, ellei ole ihan jumissa. Olen onnistunut sillä mun spagaattivenyttelyllä ärsyttämään tuota ongelmaa. En siis enää haaveile spagaatista. Olisihan se ultimaattinen liikkuvuus ja elastisuus kivaa, mutta ei näköjään ole mulle. Onneksi ongelmat eivät ole tuota pahemmat, eivätkä estä kokonaan kuntosalia.
Ja nyt, kerrankin mulla on kuvia jakaa tänne blogiinkin! Olen saanut yhä viallisen älypuhelimeni takaisin, ja sillä on kuvia otettu. Käytiin myös juhannuspäivänä kuvailemassa luontokohteissa kaverini kanssa.
Juhannusaattona grillattiin vanhempien kanssa, sain myös harvinaista herkkua eli gluteenittomaan kauraan tehtyä vegaanista raparperipiirakkaa <3 Illalla mentiin veneellä rantaterassille ja lavalle, meidän veneellä ja sen vauhdilla kesti tunti. Mutta mikäs siinä maisemia katsellessa. Rantaterassilla oltiin parisen tuntia, yöllä kahden jälkeen lähdettiin veneellä erääseen kotasaareen kahveelle. Nuotiokahvia yöttömänä yönä aamukolmelta, ihan mahtavaa. Oli todella kaunista. Kuten aikaisemmin totesin, kaikin puolin onnistunut juhannus, koko viikonloppu.
Juhannuspäivän kuvailuja, isolta suolta. Tuolla oli ihanan rauhallista, vain monien eri lintujen ääniä ja sateen ropinaa. |
Tässä näkee, kuinka linssimäärä moninkertaistuu idätyksessä! Laitoin tuohon hillopurkkiin linssejä noin 1,2 dl. Tuollainen määrä oli valmiita ituja. |
Juhannusyönä kolmelta. |
En olisi ikinä uskonut, että joskus laittaisin kehityskuvia tänne blogiin. :D Nyt kuitenkin kävi näin. Kokeilin eilen tuota mustaa paitaa ensimmäistä kertaa päälle sitten viime kesän. Ensimmäinen ajatus oli "Hetkinen.. Eiks tää ollu viime kesänä iso"? Eikun vanhoja kuvia kaivamaan, ja samat kamppeet päällä vertailukuvia ottamaan. Valitettavasti en omaa kokovartalopeiliä, joten jaloista en saanut kuvaa. Voin kyllä kertoa, että ovat nekin kasvaneet. Nyt ymmärrän paremmin, miksi ne housutkin tuntuu nykyään niin pieniltä.. Olen kuitenkin todella tyytyväinen kehitykseen, ottaen huomioon sen, että viime talvena olin lähes 3 kk treenaamatta. Nyrjäytin myös nilkkani, jonka jälkeen en päässyt kuukauteen ollenkaan treenaamaan. Tuntui, että vaikka tekisi hauista, ottaa sekin nilkkaan. Huomionarvoista on myös se, että painan nykyisissä kuvissa ainakin 5 kg enemmän kuin viime kesäisissä, mutta silti olen hoikempi uusissa.
Juoksukunnosta vielä sen verran, että harmittaahan se, kun viime kesän taso on niin kaukana nykyisestä. Silloin kävin tuosta vaan juoksemassa 7 kilometriä pk-vauhtia, ja muutenkin jaksoin juosta kympin lenkkejä. Nyt minun pitää koko ajan olla kuulostelemassa jalkaa, eikä tuollaisista määristä - taikka sellaisesta juoksukunnosta - ole tietoakaan. Mutta pikkuhiljaa, kyllä mä vielä kesän lopussa juoksen pitkiä, kokonaisia lenkkejä!
Eiks oo hieno hammastahnatuubi. Kesäkuu 2015. |
Kesäkuu 2015. |
Elokuu 2014. |
Tunnisteet:
IBS,
juoksu,
kehitys,
kesä,
kuntosali,
kuntoutuminen,
lonkkaongelmat,
nilkan virheasento,
nyrjähdys,
treeni,
treeniohjelma,
venyttely,
ärtyneen suolen oireyhtymä
keskiviikko 17. kesäkuuta 2015
Seikkailupuisto Pakka
Käytiin viime viikonloppuna Seikkailupuisto Pakassa kiipeilemässä. Kyseessä on siis köysiratapuisto, eli puihin on kiinnitetty vaijereita, joita pitkin sitten kiipeillään. Turvavaljaille on omat vaijerit ja sitten tietysti kävelyvaijerit, joiden päälle on laitettu esim. lankkuja joita pitkin kävellään.
Rata sijaitsi 3-10 metrin korkeudessa, keskimäärin 5 metrin korkeuksissa, mutta korkein kohta oli 10 metriä! Sieltä oli aika hurjan tuntuista hypätä tyhjän päälle vaijeriliukuun.
Matala rata. Alhaalla kuljeskelee henkilökuntaa, joka oli katsomassa, että kaikki on ok. Tarvittaessa neuvoi. |
Alussa oli kolme helpompaa rataa, jotka olivat myös matalempia. Mulle ne tuntui lähinnä lämmittelyltä, eikä korkeanpaikankammosta ollut tietoakaan. Mutta sitten, kun lähdettin vaikeammille eli oransseille radoille, niin ensimmäisenä oli paha paikka. Piti kivuta puuta pitkin ylös 5 metriin! Olihan siinä siis tapit, joita pitkin kiivettiin. Kyllä vatsanpohjasta kouraisi tuossa kohtaa.
Oransseilla radoilla oli jotain vaikeitakin kohtia, jossa joutui pähkäilemään, mitenhän tästä oikein yli pääsee.. Olin kuitenkin luova ja kaikkiin keksin ratkaisun nopeasti. Jossain vaiheessa radat alkoivat nousta korkeammalle, ja tuli se 10 metrin kohtakin. Mutta mitäs, mullapa ei tullut siellä korkeanpaikankammoa ollenkaan! Toissavuonna olin saanut paniikkikohtauksen jo radan alkuvaiheessa, mutta nyt en saanut edes 10 metrissä. Ei kammottanut pätkääkään. Katselin vain reunalta, että korkealla ollaan. Siinä vaiheessa ei maan tasolla olevien äänet enää kuuluneet.
Pahinta olivat liu'ut. Tiedättekö lasten leikkipuistoissa niitä vaijeriliukuja, jossa istutaan mustan mötikän päälle ja liu'utaan parikymmentä metriä? Täällä oli samanlaisia, mutta ilman sitä istuinta, valjaiden varassa! Liu'ut olivat välillä myös käsittääkseni jopa yli sata metriä pitkiä. Kyllä se vähän laittoi mietityttämään, kun piti 10 metristä hypätä tyhjän päälle. Ei vain auttanut jäädä harkitsemaan, sitten vaan matkaan ennenkuin ei uskalla mennä ollenkaan.
Seikkailupuisto on kaikkiaan hieno kokemus. Siinä pääsee testaamaan rajojaan todella. Tiedän, millaista on kulkea noita ratoja, kun pelko kouraisee vatsanpohjaa. Mutta suosittelen silti myös kammoisille! Tällaiset kokemukset karaisevat aika hyvin sitä kammoa pois.
Rata ei ollut haastava pelkästään kammon vuoksi. Siinä tarvittiin myös kehonhallintaa ja tasapainoilua. Jos haluaa oikein extremen, voi kokeilla mennä ottamatta käsillä tukea. Ei ihan vielä multa sujunut!
Fiilis jäi vähän tyhjäksi, koska odotin vaikeampia ratoja. Lappeenrannan Flow Parkissa oli paljon vaikeampia ratoja, sellaisia, että hiki tulee varmasti. Vaikka tuli kyllä näissäkin. Vaativat siellä jo lihasvoimaa. Kuitenkin mieluummin olisin aloittanut Pakan kaltaisesta puistosta. Flow oli liian vaikea, mutta nyt se olisi sopiva.
Tunnisteet:
kehonhallinta,
kesä,
lepoviikko,
paniikkikohtaus,
puissakiipeily,
seikkailupuisto,
ulkoilu,
vaijerirata
perjantai 12. kesäkuuta 2015
Sittenkin lepoviikko
Lauantaina ja sunnuntaina vatsaongelmat vetivät mut täysin väsyneeksi, en päässyt ylöskään normaaliin aikaan. Sunnuntaina suunnittelin maanantain treeniä, ja totesin ettei tule mitään. Aivot ei toimi. Lepoviikon paikka.
Ja senhän otin rennosti. Tai no, minun tavallani aktiivisen rennosti! Lepoviikko oli jälleen kerran aikaa harrastaa kaikkea muuta liikuntaa. :D Tämä toimii hyvin siksi, koska salilta palautuminen kestää monta päivää, aerobisesta vain muutamista tunneista päivään, paitsi jos tekee oikein kovan treenin kuten maratoonin. Sellaistahan en tehnyt.
Maanantai alkoi juoksumerkeissä. Oli tarkoitus juosta 3 kertaa 10 minuuttia, alku- ja loppuverryttely sekä väleissä pari minuuttia kävellen. Noh, innostuin liikaa.. Ja juoksin 2 kertaa vartin. Silloin se tuntui hyvältä, vaikka pohkeissa vähän särki. Seuraavana päivänä ei tuntunut hyvältä. Eikä sitä seuraavana, eikä eilen, eli torstaina. Eikä oikeastaan vielä tänäänkään. Pohkeet olivat vielä torstaina niin jumissa, että sain juostua 6 minuuttia, kunnes totesin että nyt loppu tämä. Pohkeet on tulessa.
Tiistaina kävin pyöräilemässä aamulla! Lähdin rennosti polkemaan Junttiselän, eli Pyhäjärven pienemmän osan ympäri. Jostain syystä lenkki ei kuitenkaan ollut lainkaan rentouttava. Stressasin muista asioista, ja se heijastui tänne. Lisäksi, alun noin 7 kilometriä pitkä tie oli hiekkatie, joka oli täynnä irtokiviä. Olevinaan se oli kai soraa, mutta sellaista soraa, joka kepeästi rikkoisi auton renkaatkin. Niitä pahimpia väistelin ja kiitin onneani, että allani on maastopyörä. Toinen osuus taas.. Jalat olivat oudon sipissä ja tuli välillä isoja tuulenpuuskia. Sekin sellaiset 7 kilometriä olisiko. Loppu sentään meni hyvin! Nimittäin luvassa oli parin kilometrin loiva alamäki, jonka viiletin yhtä lujaa kuin Pyhäjärvi-ajossa fiilistelin. Se kruunasi lenkin. Sitten oltiinkin kämpällä. Koko lenkki yhteensä 17 kilometriä. Päälle tunti meni juomataukoineen.
Tänään mulla oli rullaluistelukurssi, yhden päivän juttu. Pari vuotta sitten innostuin rullaluistelusta, ja viiletin 9 kilometrin lenkin tuosta vaan Kuopion mäkisiä maastoja. Toisella kertaa ei mennyt niin hyvin. Verensokerini oli syystä tietämättömästä alhaalla, ja lähdin heikotuksissa vielä mäkisemmälle reitille, tutkimaan uutta seutua.. Horjuin, ja meinasin kaatua todella monesti. Lopulta luovutin, ja kävelin 5 kilometriä rullikset kädessä takaisin. Tuosta kerrasta jäi rullaluistelukammo, en ole uskaltanut kertaakaan sen jälkeen luistella. Kynnys on ollut suuri. Siksi kurssi.
Käytiin läpi kaikki perusteet ihan suojien laittamisesta asti. Opeteltiin vaihe vaiheelta (oli yllättävän hikistä puuhaa) rullaluistelutekniikka läpi, sitten vielä pari jarrutustekniikkaa. Lopuksi lyhyt lenkki, siis ihan vain että tulee luisteltua "maastossa" puolisen kilometriä. Tuon lenkin lopuksi huomasin, että hetkinen, rullaluisteluni on varmaa, eikä minua kammota! Mahtavaa. Alussa minua pelotti edes lähteä liikkeelle, ja nilkat horjuivat - luultavasti jalan virheasennon aiheuttaman nilkan heikkouden vuoksi. Jäi kuitenkin tosi hyvä fiilis, ja varmasti tulen käymään tänä kesänä rullaluistelemassa :) En välttämättä heti pitkiä lenkkejä, mutta rullaluistelua kuitenkin. Alkaa olla vähän liikaakin näitä kesäharrastuksia mulla, ei tahdo aika riittää.. Kaikki urheilu on liian kivaa.
Olen myös aktivoitunut huoltamaan kehoa! Vihdoinkin. Viikonloppuna tein selän keppijumppaa ja venyttelin ylävartaloa, maanantaina alakeholle harjoitteita ja venyttelyä. Keskiviikkona Lacrosse-pallolla ylävartaloa, etenkin selän hierontaa. Eilen piitkä, melkein puolitoistatuntinen venyttelysessio. Olen saamassa vanhoista kehonhuoltotavoistani taas kiinni.
Onhan mulla yksi merkittävästi liikuntaa hankaloittava asiakin, josta en edes muistanut mainita viime viikolla kirjoitellessani. :D Nimittän se lonkkavaiva, josta mainitsin kerran hieronnan yhteydessä. Sepäs ei ollutkaan kerrasta ohi! Se on alkanut muljuilla useammin, pahemmin. Ei vieläkään kivuliasta, mutta häiritsevää. Jollain tapaa pois paikoiltaan siis. Viime viikolla kyykätessä muljusi vasen jalka ihan kunnolla. Juostessa se ei muljua, mutta kävellessä on sen verran pitemmät askeleet, että tuntuu outo venytys. Pitää varoa askelia, ettei veny liikaa. Välillä tuntuu levossakin tuo venytys, ja alkaa yhä pienemmistä asioista muljuta tuo lonkka. Se on myös suuri syy, miksi tämä viikko on lepoviikko.
Tuntuu, etteivät vasemman jalan ongelmani vain ota loppuakseen: Joulua ennen nyrjähdys, siitä suoraan virheasentoon, siitä sitten lonkkaongelmiin.. Mitäs seuraavaksi? Onhan se piriformiksen syndroomakin pari vuotta sitten käyty läpi, se silloin tällöin oikuttelee vieläkin ja on kai loppuiän vaiva.
Mulla on kuitenkin fysioterapeutille aika maanantaina tuon jalan takia. Aion ensi viikolla myös treenata, mutta liikkeet riippuvat jalkojen suhteen lonkasta. Toivon niin, että kyykkääminen yhä onnistuu, enhän ole päässyt kyykkäilemään kuin pari vaivaista kuukautta!
Tänään sain myös hassun päähänpiston: Söin salmiakkia. Söimme kaverini kanssa puoli pussia salmiakki mixiä, ja molemmat kärsitään nyt erilaisista vatsakivuista, ongelmavatsaisia kun ollaan :D En ole syönyt sitä varmaan 3-4 kuukauteen. Oli hyvää, mutta vatsa ei ole samaa mieltä. Turposi jo alle pari tuntia syönnin jälkeen, ja selkä tuli kipeäksi, kun menee notkolle aina turvotuksen myötä.
En ole kirjoitellut syömisistä pitkään aikaan mitään, tulee selitettyä itse personal trainerille niin paljon. Jossain vaiheessa teen kuitenkin pelkästään ruokatottumuksistani blogimerkinnän.
Kaikesta huolimatta viikosta jäi positiivinen kuva. Olen rentoutunut, sitä kaipasinkin. En jaksa nyt stressata tuota lonkkaa, pääsinhän jo nyt juoksemaankin vaikka piti vasta loppukesästä. Huomenna on vielä loppusilaus lepoviikkoon, lähdemme käymään seikkailupuisto Pakassa :) Rakastan tuollaisia kiipeilypuistoja. Sitten jaksaa taas ensi viikon reenailla, kun on tämä viikko vietetty tasan niinkun tahtoo ja levätty!

lauantai 6. kesäkuuta 2015
Kuopion reissu ja makutestejä
Mun viikko alkui reissulla Kuopioon. Lähdin kaverin mukaan pääsykokeisiin, ja oli antoisa reissu. Treenasin normaalisti ja söin normaalisti, lukuunottamatta yhtä marianne-karkkia, karjalanpiirakkaa ja maistiaista kiinalaisesta ruoasta. Olin tehnyt kahdelle päivälle kaikki ruoat eväiksi. Sunnuntaihan siinä menikin.
Kuopiossa näin kavereita, sukulaistani ja kävin treenaamassakin kaverin kanssa. :) Vaihtelua. Oli todella mukava päästä näkemään kuopiokavereita pitkästä aikaa, en ollut varmaan ketään heistä nähnyt vuoteen! Sitä se työttömyys teettää, rahattomuutta mennä katsomaan. Nyt sain matkat ilmaiseksi. Mutta pääasia, että nyt pääsin näkemään. Antoisa reissu oli.
Ja Kuopiostahan jäi käteen muutakin! Koska sinne asti pääsin, isoon kaupunkiin, oli pakko lähtiessä käydä Prismassa ostamassa tuotemaistiaisia! Ostin toki sieltä myös proteiinijauheita, kun minulle sopivia (muita kuin heraa) ei täältä saa. Mutta tässäpä näitä:
Anamma: kasvispalat pakkasesta. |
Pouttu Tofu-kasvisnakit, Alpron kookoksella miedosti maistettu jogurtti, Plantf raparperi-soijajogurtti, Tofutti Creamy Smooth Cheddar-"sulatejuusto" |
Kookosjogurtti on myös mulle taivas. Kun ensimmäistä kertaa ostin, meni kokonainen purkki kerralla. :D Rakastan kookosta, joten tää oli unelmien täyttymys. Meinasin tällä kertaa käyttää smoothieen, antaa varmasti mukavan vivahteen.
"Hodarit" gluteenittoman vegaanin tyyliin - gluteenittomia sämpylöitä, tofunakkeja ja soijasulatejuustoa. Toiseen erään illalla tuli myös ketsuppia, ja se erä tehtiin grillissä. Mmm. |
Soijajuustoista en alkuun tykännyt yhtään, mutta mitä kauemmin oikean juuston syönnistä alkoi olla aikaa, sitä parempia näistä tuli. Soijasulatejuusto on parasta, peruskauppojen soijajuustoista siis. En ole muita koskaan maistanut.
Mulla oli kunnon herkkuperjantai. Söin silloin nuo hodarit, maistoin raparperijogurttia ja käytiin vielä serkun synttäreillä, jossa jatkoin parilla gluteenittomalla muffinsilla ja paketilla Piruett-keksejä, eli gluteenittomilla Ballerina-kekseillä. No, vatsa ei ihan arvostanut. Illalla sokeriöverin takia meinasin taas sammua pystyyn, niinkuin viikko sitten. Yöllä taas heräsin hirveään vatsakipuun, ja eikun särkylääkettä etsimään ja kääntämään kämppä ympäri. Käytän särkylääkkeitä harvemmin kuin kahden kuukauden välein, siksi ne olivat nytkin hukassa. Onneksi se kipu loppui lääkkeen saatuani, ja pääsin takaisin unille. Mutta tuli ainakin selväksi, etten enää ikinä poikkea näin paljoa ruokavaliostani saman päivän aikana. Vain pienesti tästä lähtien siis.
Mainittakoon loppuun vielä tämän viikon treeneistä. 5/5, niinkuin viime viikollakin. Energiaa on loputtomiin, ei tunnu yhtään siltä, että vielä tarvitsisi lepoviikkoa pitää. Olihan tämä jo neljäs treeniviikko putkeen, jolloin normaalisti pidän lepoviikon. Nyt kuitenkin mennään, kun rauta on kuuma. Sitten kun väsvättää tai rauta tuntuu raskaalta. on levon paikka.
Juoksu on myös sujunut aivan totaalisen hyvin. Olen tehnyt tällä viikolla pari juoksulenkkiä, joilla molemmilla olen juossut 3-5 minuuttia, välissä kävellyt 2 minuuttia. Toinen oli 40 minuutin lenkki, toinen tunnin. Juoksen alle kävelyvauhtia tarkoituksella, ja syke pysyttelee sykemittarin mukaan 130-140 välillä, eli peruskestävyysalueella, niinkuin on tarkoituskin. Sykemittarini on vähän hassu, ensimmäisen vartin se mittaa pikemminkin askeltiheyttä, mutta alkaa yleensä pitemmän päälle toimia. :D Edistyminen on kuitenkin silminnähtävää näinkin lyhyessä ajassa.
Tunnisteet:
herkuttelu,
juoksu,
kehitys,
kesä,
kuntosali,
Kuopio,
lepoviikko,
makutesti,
matkustelu,
motivaatio,
rahanpuute,
ruokavalio,
treeni,
vegaani,
ärtyneen suolen oireyhtymä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)