Täällä sitä yhä korvatulehduksen kanssa painitaan! Kävin keskiviikkona päivystyksessä, koska korvatulehdus on pahentunut. Sain tällä kertaa suun kautta nautittavat antibiootit, jospa ne tepsisi! Alku ei vaikuta ollenkaan lupaavalta, sillä olen ollut tänään lihassäryissä ja pää tuntuu kuumeisen särkyiseltä, mutta kuumetta ei ole ollenkaan. Jopa saunominen otti liikaa voimille, korvaan taas tärähtää jokainen askel liikaa. Olen siis lähinnä katsonut netistä tv-ohjelmia tänään.
Koska tänään tuli täyteen 3 viikkoa salittomana ja lähes liikunnattomanakin (sanahirviö!), niin ei salille ihan noin vain palatakaan. Tämä alkaa olla jo sellainen aika, että takapakkia tulee. En vain voi ottaa samoja painoja ja lähteä tekemään sarjaa, pahimmassa tapauksessa reväyttäisin jonkun lihaksen. Olen joskus salin aloitteluaikoina venäyttänyt rintalihaksen lievästi tällä tyylillä, joten osaan onneksi ottaa sen huomioon! Kuitenkin, joudun aloittamaan pienemmillä painoilla, ja pitämään ensimmäisen saliviikon kevyempänä, milloin se sitten onkaan. Joka tapauksessa tämä kehityksetön aika taitaa venyä 6 viikkoon, joka on aika pitkä aika!
Tämä on saanut mut miettimään, että helmikuun hakuun on liian tiukka aikataulu. Jos vielä kerrankin sairastun flunssaan, niin sittenhän peli on jo pelattu. Aion kuitenkin pitää helmikuun haun välitavoitteena, jolloin olisi tarkoitus päästä lähelle testien minimirajoja.
Mitäs muuta olen sairastellessa tehnyt? No ainakin nilkat paskonut jälleen kerran, yllätyittekö :D Tällä kertaa niin, että käytin koiraa lenkillä. Olen koko kesän vältellyt ajokoiran lenkittämistä, koska se vetää liikaa, jolloin nilkat saattaa mennä huonoon asentoon. Käytin sitten reissussa tuntemattomampaa isoa koiraa lenkillä, ja se lähti yllättäen juoksemaan linnun perään. Jaloille tuli sen verran tärähdystä, että penikat olivat 3 päivää tämän jälkeen aivan jumissa. Sen lisäksi juurikin se nyrjähtänyt kohta nilkasta otti pahasti osumaa, loppulenkki oli kivulias. Että toisaalta, ihan hyväkin etten pääse vielä hetkeen juoksemaan taudin puolesta. Nimittäin ei välttämättä jalka taas tykkäisi. :D Siinä oli syyskuun nilkkaongelmat, mitäs sitä ensi kuussa keksittäisiin?
Parasta tuossa koiran lenkityksessä oli, että mulla oli ollut edellisenä päivänä kokovartalohieronta - käytin pakollisen lepoviikon sitten hierontaan, kun saa rauhassa palautua. Tai niin luulin. :D Heti seuraavana päivänä penikat jumissa, kun vasta avattu.
Eipä tässä taas muuta, tyhjänpäiväistä höpötystä. Alkaisi olla jo pienoinen himo salille! Tiistai-iltana valmistauduin henkisesti (ah, salille <3) salille menemiseen keskiviikkona, mutta meninkin sinne päivystykseen ja ei suositeltu kun aiheesta kysäisin. Noh, odotellaas sitten.
torstai 24. syyskuuta 2015
tiistai 15. syyskuuta 2015
Lepoa ja kehonhuollon puutetta
Hejs.
Olen tällä hetkellä viettämässä toista lepoviikkoa putkeen, tai no miten sen ottaa. Ei ollut tarkoitus, mutta lievä korvatulehdus iski, niin en viitsi rasittaa itseäni kamalasti, jotta korva paranee. Fiiliksetkin olleet sen verran alhaalla, että oikeastaan hyvään saumaan tuli, niin hassua kuin se onkin. Tulee vain kamalan pitkä salitauko - aloitin 5. päivä lauantaina, ja siitä kerkeää kulua sellaiset 16-17 päivää, ennenkuin taas pääsen salille, koska loppuviikosta en kerkeä. Huoh.
Kävin tänään tekemässä ylläpitävän treenin, mutta voimat olivat jokseenkin lopussa. Syynä se yleinen heikotus ja voimattomuuden tunne. Jos lähtisi katsomaan minun treenivihkon merkintöjä, niin on kausia, jolloin joka kerran kohdalla lukee "Voimat poissa, heikko olo" tai muuta vastaavaa.
Tänään luin myös kilpirauhasen vajaatoiminnasta blogimerkinnän. Tunnistin itseni lauseesta, jossa sanottiin, että vaikka kuinka väsyttäisi, niin päiväunet vain pahentavat. Tätä olen toistellut ties kuinka pitkään. Minulla on milloin mitäkin pientä ongelmaa, jonka vuoksi olen rampannut verikokeissa ja lääkärissä. Selasin siis Omakannan merkinnät läpi - en löytänyt kuin yhden merkinnän, jossa olen maininnut asiasta, koska olen aina unohtanut. Tämäkin merkintä meni näin: "Asiakas ihmettelee, kun heikotusoireisiin ei ole reagoitu mitenkään." Tai jotain sen tapaista, kuitenkin pointti oli, että tätä asiaa ei tutkittu, se oli mennyt sivuseikaksi tutkivalla lääkärillä.
Rupesin siis katsomaan kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita. Aika moni täsmäisi! Selittäisi jopa sen, miksi en haista tai maista paljon mitään. Täytynee tutkituttaa asia.
Mites se sali taasen? Hyvinhän se. Tuloksia tulee jatkuvasti, ja vihdoin jalatkin ovat ohittaneet rinnan tuloksissa. Olen silti yhä todella heikko jalkojen suhteen: Siinä missä normaalisti liikkuvat, salilla muuten vaan kulkevat tutut tekevät kyykyssä pitkiä sarjoja 50 kg:lla, minä teen 5x5 sarjoja 45 kg:lla. Ehkä sitten joskus! Tuntuu vain joskus ihan uskomattomalta, miten surkeassa kunnossa olen yhä, vaikka nyrjähdyksestä on 9 kuukautta. Monesti tuntuu, että edistyn paljon hitaammin kuin kuka tahansa muu, ja se on todella turhauttavaa. Sama koskee niitä leuanvetojakin. En vieläkään saa yhtään, vaikka olen harjoitellut puoli vuotta sen eteen. Miksi mä kehityn näin hitaasti, kun muut viilettelevät normaalipainoillaankin kaukana edellä?
Juoksussa olen edistynyt. Toissamaanantaina oli VPK:n liikuntakerta ja käytiin juoksemassa 15 kierrosta eli 6 kilometriä urheilukentällä. Juoksin sen vähän alle tuntiin. Tarkoituksena oli juosta pk-alueella, ja joka 5. kierros vetää lujempaa. Tätä vauhtia siis menin, ja vasta eilen tajusin, että sehän oli kesän pisin lenkki. :D Tästä lähtien kasvatan sitä juoksumatkaa! Tarkoituksena olisi juosta joka treenikerta 5-8 kilometrin lenkkejä.
Opin myös sen, miksi pk-lenkin jälkeen monissa ohjelmissa käsketään juosta vetoja. Otin tuon 15. kierroksen lopuksi 100 m spurtin, ja jalat tuntuivat ihan uskomattoman kevyiltä! Pitää ottaa tavaksi useammin.
Eräs asia, joka multa on pahasti jäänyt, on kehonhuolto. Vaikka kuinka yritän, ei se vaan huvita. Siinä missä ennen nautin venyttelystä todella ja rentouduin täysin, nykyään se on vain tylsää. Missä välissä näin kävi, ja miksi siitä tuli tylsää? Olen yrittäny katsoa kursseja, mutta ei ollut mitään sopivia. Kaipaan viime talvena Savonlinnassa harrastamaani syvävenyttelyä, siellä rentoutui niin täysin. Mutta nyt minun on otettava itseäni niskasta kiinni, sillä olen tämän kehonhuollon puutteen takia aivan jumissa. Pohkeiden kanssa ei välillä pysty edes juoksemaan. Kun vain keksisin tavan, jolla saisin kaiken kehonhuollon taas mieluisaksi.

Tunnisteet:
kehitys,
kehonhuolto,
kilpirauhasen vajaatoiminta,
kuntoutuminen,
lepoviikko,
treeni,
venyttely,
väsymys
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)