sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Ulkotreeniä ja ENERGIAA!


 Otsikko kertoo kaiken. Energiaa! Se on tullut takaisin. Tuntuu ihan älyttömän hyvältä olla taas normaalin energinen ja virkeä, kun on kuukauden ollut voimaton, väsynyt ja heikko olo. Syytä tälle ei edelleenkään löytynyt, mutta toivottavasti ei tule takaisin. On ollut nyt päälle viikon poissa.

Viime viikon torstain crossfit-treenit meni heikotusten osalta aika överiksi. :D En tajunnut mistään mitään, ja jälkeenpäin tajusin, miten kamalassa kunnossa olin.. Ja silti piti päästä treenaamaan. Huoh. Tämän viikon tiistaina en kurssilla ollut, mutta torstaina olin. Tajusinpahan, että se oli tosiaan ensimmäinen kurssikerta jolloin mua ei heikota. Outoa, kun oli tottunut heikotukseen. Tämä oli 3. viimeinen kurssikerta.. Mieluummin myöhään kuin ei millonkaan! :D

Treeni suoritettu! Tää kuva todistaa hyvin, että oon aika huono punastumaan treenin jälkeen. Kuuma oli, mutta kasvot on hätäseen punasen sävyä.

Heikotusten poistuessa unirytminikin meni automaattisesti kohdilleen. En edes uskonut, että se on noin paljon  heikotuksista kiinni! Mutta näköjään oli. Unirytmin myötä ruokarytmikin on suunnilleen korjautunut. 

Tänään on ollut energinen päivä, ja ihanan auringonpaisteen ja kelin takia lähdin ulos reenailemaan. Tein oikein pitkän ja rennon lenkin, jonka yhteydessä kävin reenaamassa lyhyen mutta tehokkaan harjoittelun noiden yllä olevien tankojen luona. Tein yhteen putkeen hyppyleuanvetoja, punnerruksia vatsapenkkiä vasten ja kyykkyjä, sarjojen välissä 30 s tauko. Sitten vielä Tikiksen vatsalihashaasteen kolmas treeni perään, ja lyhyt mutta kulutukseltaan tehokas kehonpainotreeni on taattu.


Loppumatkan fiilistelin ja kuvailin, en hiihtänyt niinkuin tämä kuva antaa olettaa :D Päätin jättää hiihdot ensi talvelle, tämän kevään tavoite on saada nyrjähtäneen nilkan askellus kuntoon.


Leikkikenttä on hyvä paikka kehonpainoharjoitteluun.

Kävin vielä loppumatkasta leikkikentällä tekemässä ring row:ta tuon alempana näkyvän puunaruhärdellin kanssa, oli ihan täydellinen siihen tarkoitukseen. Kokonaisuudessaan ulkoilufiilistelyni kesti puolitoista tuntia ja energiaa riitti vielä loppuillaksikin.  



Mulla on tässä kuussa myös muutto toiselle paikkakunnalle, joten asioiden hoitamisen, pakkailun ja muiden muuttoasioiden osuus on aika suuri. Sekoittaa päivärytmiä jonkin verran, mutta tavoitteena on kuitenkin saada tämän kuun aikana liikuntarytmi täysin kohdilleen.

Ensi kuussa alan sitten vähän ns. kiristelemään samalla kun harjoittelen tavoitteellisesti. Toisin sanoen haluan nyrjähdyksen, liikunnattomuuden ja herkuttelun tuomat lisäkilot pois. Eihän tuossa kovin paljoa ylimääräistä ole, mutta olo on kaikin puolin parempi, kun olen kevyempi. Lähes jokaisesta syömisestäni turpoileva maha ei urputa kiristellessä juuri yhtään, joten tavoittelen siis vahvasti myös pariksi kuukaudeksi hyvää oloa sen suhteen. En ole ryhtymässä nälkädieetille, vaan sellaiselle, etten syö herkkuja usein, ja annokset ovat vähän pienempiä kuin normaalisti. Se toimii parhaiten. Ylimääräiset hiilihydraatit karsin, ilman ketoosia (eli karppausta). Mahani voi tuolloin parhaiten. Eihän noita nykyäänkään paljoa tule, energian otan rasvoista ja proteiinista. Viljat rajoittuvat aamupuuroon ja satunnaisiin "viljapäiviin", joten hiilihydraatit ovat luonnostaankin alhaalla.

Muuton vuoksi blogissa luultavasti jatkuu hiljaisempi päivittelytahti. Eiköhän sekin sitten vakiinnu normaaliin muuton jälkeen. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti