Mun on pitänyt kirjoittaa tää jo pitempään, mutta ei ole tehnyt mieli. Nyt tulee siis enemmän asiaa ja yleisemmin.
Kaikki lähti siitä, kun alkukuusta lähdin Kuopioon. Olin päättänyt, että sinä viikonloppuna syön mitä haluan, miettimättä miinuskalorijaksoa. Ja niin söinkin - se vain jatkui sen jälkeen viikon, jos toisen, ja jos edelleenkin. Tuon Kuopion viikonlopun jälkeen en ole liikkunut juuri yhtään, en ole käynyt kertaakaan salilla, venytellyt olen jokseenkin.
Miksi sitten näin? Yksinkertaisesti, ei ole tehnyt mieli. Ensimmäisen viikon Kuopion reissun jälkeen olin (taas) kipeänä, joten oikea ruoka ei maistunut. Jotenkin silti sen jälkeen tajusin, että ei tässä ole mitään järkeä. Miten pääsisin siitä jatkuvasta syömisen kontrolloinnista eroon, olipa se sitten vain terveyden vuoksi? Tiedän, että syöminen ilman turhia raameja ja rajoja olisi mulle paljon helpompaa - tokihan mun on pakko yhä vältellä FODMAP-hiilihydraatteja ärtyneen suolen oireyhtymän vuoksi.
Pari viikkoa sen jälkeen mulla loksahti paikoilleen eräs asia, jota olen koko syksyn kasvavissa määrin pyöritellyt mielessäni. Olen todella kunnianhimoinen, ja mua on jo pitkään vaivannut se, että Pelastusopisto on vain fyysisesti hankala koulu mulle. Haluaisin opiskella tai tehdä jotain, joka olisi oikeasti hankalaa minulle. Koko elämäni olen päässyt helpolla kouluissa, koska olen oppinut kaiken nopeasti enkä ole koskaan juuri lukenut kokeisiin: Tuntuu, että mun kyvyt menee hukkaan, jos en pääse käyttämään aivoja ja tekemään jotain todella haastavaa.
Päätin siis silloin, että en hae Pelastusopistoon. Olen koko syksyn miettinyt sitä, että haluaisin jollain tapaa päästä edistämään ihmisoikeuksia ja vaikuttamaan asioihin. Ja aihepiiriä olen pyöritellyt päässäni jo vuosia. Aion siis hakea sen suuntaiseen kouluun. Palokunta tulee silti olemaan osa elämääni aina kun se on mahdollista, sillä vapaapalokunta on harrastus jota todella rakastan. Olen kasvanut vepariksi ja mulla on vpk:laisen moraali, olen oppinut siihen vuosien myötä.
Kun päätin tuon päätöksen, ymmärsin miten iso taakka mun hartioilta lähti. Olen viimeiset pari vuotta stressannut lähes kokoajan omasta kunnostani, siitä kuinka voimatasot eivät nouse ja olen niin hidas juoksemaan. Se taakka lähti. Nyt voin rauhassa liikkua tasan sen verran kuin haluan, ja olla hyväkuntoinen vaikken testejä läpi pääsisikään. Haluan osata liikkua fiiliksen mukaan. Siksi joulukuu on mennyt sillä fiiliksellä, että nyt on tauon paikka. Nyt tammikuussa lähden taas voimanostotyyliin salille, tosin käyn luultavasti vain joka toinen päivä salilla. :) Salilta en kyllä irti pääse, vaikken Opistoon hakisikaan.
Samalla pääsin myös siitä syömisen kontrolloinnista eroon. Olen pitkään halunnut osata syödä rennosti, siinäkin fiilispohjaisesti. Nyt musta tuntuu, että olen vihdoin käsittänyt, mitä sillä tarkoitetaan. Toki säilytän tietyn pohjan ruokailuissani, mutta en aio enää "kytätä" niin tarkkaan makroja ja kalorimääriä. Luulen, että ilman stressiä kaloreista painokin pysyy siinä, missä sen kuuluu pysyä.
Otsikon mukaan, tää vuosi tulee olemaan mulla isojen muutosten vuosi. Ja se oikeastaan alkoi jo joulukuussa, sillä mursin pitkäaikaisen tavoitteeni seuraamisen. Mitä blogille tapahtuu, sitä en vielä tiedä. Saattaa pysyä silti liikuntablogina, mutta toisaalta muistakin aiheista ehkä kiinnostaisi kirjoittaa. Sain vihdoin uuden kamerankin, ja huomenna olen menossa ensimmäistä kertaa talvella jäälle - totta hemmetissä ainakin sieltä siis kuvia ja juttua tulee :D Blogin teema siis muuttuu enemmän fiilispohjaiseksi, niinkuin minäkin.
Hienoo, että oot saanu päätettyä asioita :) ymmärrän hyvin miten raskasta joku asia on jos se painaa jatkuvasti, eikä se tunnu hyvältä tai ei onnistu. Tee sitä mikä sulle sopii ja on mieleen :)
VastaaPoista