Tää syöminen on edelleenkin melkoista opettelemista, mutta nyt rentoa sellaista. Olen kuitenkin oppinut perusidean; syödä rennosti, kaloreista välittämättä - niinkuin suurin osa ihmisistä tekee? Ei se kuitenkaan niin helppoa ole, että yhtäkkiä olisi lamppu syttynyt päässäni ja kaikki olisi ollut selvää. :D
Pieniä, yksinkertaisia asioita, jotka ovat helpottuneet, on paljon. Hyvänä esimerkkinä se, etten jaa enää riisikattilallista neljään osaan, vaan otan päivän mukaan sen verran mitä huvittaa, ja millainen nälkä on. Välipalaksi syön milloin mitäkin, en jotain tiettyä. Aterioiden koko ja laatu saattaa vaihdella päivän mukaan, vaikka suunnilleen pysyvät samana. Kaloreita en ole laskenut, mutta olen huomannut saavani niitä luultavasti liian vähän. Vaikka syön melko paljon, niin tahtoo silti tulla herkkuhimo. Ainoana ohjenuorana olenkin yrittänyt (perusterveellisten ruokien lisäksi) pitää sen, että syön tarpeeksi. Eli ruokaa vaan napaan, auttaa kummasti voimatasojen kanssa salillakin!
Totesin eilen, että suklaa ei enää tee minulle oireita! ..Kunnes illalla söin Pandan tummaa suklaata levyn, ja rupesi vatsaan koskemaan. :D Mutta tein tärkeän havainnon, nimittäin tuo vatsakipu on tullut aina tuosta kyseisestä suklaasta! Tämä auttaa asiaa huomattavasti, varsinkin kun tässä kuussa olen alkanut uudestaan pitämään suklaan mausta. Kahviakin vatsa sietää paremmin, vaikken sitä jatkuvasti uskalla - enkä edes haluaisi - juodakaan.
Salilla voimatasot ovat olleet heikot. Johtuu huonoista ja katkonaisista yöunista, ja siitä liian vähäisestä energiatankkauksesta ennen salia. Olen mennyt salille yleensä silloin, kun olen syönyt vasta (ison ja hiilihydraattipitoisen) aamupalan ja ehkä jotain nopeaa hiilihydraattia treenibuusteriksi. Silti voimatasot ovat olleet heikot. Muuten salilla käyminen on ollut todella paljon rennompaa kuin ennen. Suunnittelen vasta kyseisenä päivänä, mitä teen salilla. Minulla on tietty kaava olemassa, jota käytän. Eli toisinsanoen, 2 pääliikettä, 1 avustava ja ehkä vielä vatsoja. Tämä toimii. Ja voimanostotyyliin teen. Hyvä esimerkki päivästä voisi olla:
1. penkkipunnerrus 5x5
2. takakyykky 5x5
3. pystypunnerrus 5x5
4. lankku 2 x max.
Paljon siis menee 5x5-sarjoja, hyväksi kun on ne todettu. Muuta suunnitelmaa salille ei ole, kuin että tulee jokainen lihasryhmä vähintään kerran viikkoon tuohon systeemiin treenattua. Saatan vaihtaa liikejärjestystä tai kokonaan liikettä seuraavalle päivälle, jos on treenattavat lihakset vielä kipeänä edellisestä treenistä. Ja tuolla tavalla ei käy niin, että kaikki voimat menevät vaikka aina siihen penkkiin, kun joinakin kertoina teen kyykyn ensin.
Voimatasot ovat laskeneet omituisesti näiden mun viime vuoden pitkien salitaukojen jälkeen! Selästä ja jalkojen takaosastosta ei ole lähtenyt juuri yhtään voimaa, mutta rinnasta ja etureisistä on kadonnut kunnolla. Käsistä myös, mutta olkapäistä oikeastaan ei. Ihan toispuoleisesti ovat voimat kadonneet. :D Mutta äkkiä ne toivon mukaan takaisin tulevat, kunhan vaan käyn salilla aktiivisesti.
lauantai 16. tammikuuta 2016
keskiviikko 13. tammikuuta 2016
Eettisemmin ja ekologisemmin
Olen pyöritellyt Uudenvuoden seutuvilla päässäni paljon eettisyteen ja ekologisuuteen liittyviä asioita, varsinkin veganismia. Muutan Kuopioon ensi kuun alussa, ja sen takia nämä asiat ovat olleet yhä useammin mielessä: Miten saan tavarani Kuopioon kaikkein ekologisimmin ja nopeimmin? Mistä kaikesta luovun? Onko se ja se tavara todella minulle niin tärkeä tai tarpeellinen? Miten ja mitä kautta hankkiudun eroon sellaisista asioista, joita en enää tarvitse?
Noita olen pyöritellyt paljon mielessäni, ja monia muitakin asioita. Eniten pohdituttaa kangastilkut, joita olen kerännyt ja säästänyt. Niin pieniä ettei niistä saa vaatetta, mutta liian isoja roskiin. Samalla tavallahan se on roskana ja jätteenä kaapissani, kuin kaatopaikallakin. Ja Suomessa ei edes ole kunnon vaatekeräystä. Puistattaa ajatella, mikä määrä tekstiilejä menee jo sillä hukkaan.
Eilen päätin, että tämä voisi olla uuden vuoden lupaukseni: Pyrkiä pikkuhiljaa eettisempään ja ekologisempaan elämään. Tässähän ei oikeastaan ole minulle mitään uutta, sillä pohdin asiaa jatkuvasti niin arkisissa valinnoissani kuin pitemmällä tähtäimellä. :D Mutta, ompahan lupaus! Ehkä se siivittää asioita?
Yksi asia, johon minun todella pitäisi kiinnittää huomiota (koska haluan), on pyrkiä täydellisemmäksi veganismin suhteen. Täydellisyydellä tarkoitan sitä, että ulottaisin vegaanisuuden useammille elämän alueille, ja olisin tarkempi asian suhteen. Liian usein olen huolimaton. Usein muistan kysyä tuotteen maidottomuudesta, mutten kananmunattomuudesta. Vasta kananmunan maun suussa maistaessani (hyi) tajuan virheen. Lisäksi olen joskus muuten vain niin huolimaton, että vaikka lukisin pakkausselosteen kolmesti, olen silti saattanut ostaa jotain, jossa on voita tai kananmunaa. Miten tämä on edes mahdollista? Taidan lukea ne tuoteselosteet sen mukaan, mitä itse haluan nähdä..
Toinen veganismiin liittyvä asia on kala. Kyllä, kala. Olen jo vuosia syönyt sukulaisissa kalaa, vaikken itse sitä osta. Viime kesästä lähtien olen joka kerta kylässä ajatellut, että tässä minä tuhoan valtameriä ja viattomia elämiä vain siksi, etten viitsi olla hankala ruokien suhteen. Tänä vuonna tuo on loppu. Voinhan ihan hyvin tuoda omat tofut mukanani, sitten kukaan ei pääse valittamaan siitä, ettei minulle ole ruokaa - se kun on nimenomaan muiden aiheuttama ongelma, ei itseni. Ryhmäpaine.
Olen tähän asti myös syönyt isäni itse kalastamaa järvikalaa, koska se on mielestäni eettisin ja ekologisin lihan muoto, minkä tiedän. Olen ryhtynyt sitäkin miettimään uudestaan: Miksi? Vegaaninen ruoka on kuitenkin eettisempää ja ekologisempaa. Olen usein miettinyt, kumpi on ekologisempaa; itse kalastettu, täten luomu kala, vai kaukomaissa tuotettu, lentokoneella rahdattu soija? Hmm.
Tarkoitukseni on olla ekologisempi myös muuten kuin ruoan suhteen. Olen ryhtynyt miettimään ihan arkisten asioiden tarvetta: En ole ostanut tai hankkinut muovipusseja enää vuosiin (mutta niitä on silti tullut milloin mistäkin) ja välttelen yksittäispakattuja asioita. No, tämä kyllä liittyy ruokaan, mutta olen miettinyt niiden "eko luomu raw"-patukoiden ekologisuutta uudestaan. Ne ovat silti muovipakkauksissa? Miksi?
Vaatetusompelijana vaatteiden eettisyys ja ekologisuus on usein mielessä. Tiedän, miten yleisimmät kankaat valmistetaan, mitkä ovat niiden pahimmat ongelmat ekologisuuden suhteen ja tiedän, etteivät vaatetehtaat ole kovin eettisiä taikka ekologisia. Tämän vuoksi olen pyrkinyt ostamaan kaiken kirpputoreilta jo vuosia, kaiken, minkä vain voin. Ei koske vain vaatteita. Mutta on kuitenkin tekstiilejä, jotka joudun ostamaan uutena, kuten alusvaatteet ja sellaiset asiat, jotka tarvitsen nopeasti enkä satu löytämään sopivaa kirpputorilta. Tällöin voisin ryhtyä tutkimaan paremmin esimerkiksi hamppukankaasta olevat valikoimat. Toinen vaihtoehto on tehdä itse, mutta kun ne Eurokankaan kankaat eivät ole kovin ekologisia tai eettisiä. Minun pitäisi siis saada jostain ihan oikeasti kasvivärjättyä luomukangasta. Mutta mistä? Olen myös etsinyt kirpputoreilta vanhoja tummia lakanoita tai verhoja, joista voisin tehdä haaremihousuja. Harvassa ovat.
Kengät on yksi asia, joka pohdituttaa. Minulla on jalkapohjien ja nilkkojen kanssa ongelmia. Minulla on jaloissa sisäpronaatio, joka paheni huomattavasti nilkan nyrjähdyksen jälkeen. Nilkka ei kääntynyt sisäänäpäin, pikemminkin asento on parantunut sen jälkeen, mutta silti vasen nilkka tuottaa ongelmia yhä useammin. En voi ottaa yhtäkään juoksuaskelta kylmiltään, en edes päkiäjuoksulla, ilman että nilkka kipuilee seuraavat pari päivää. Tämä hankaloittaa myös kenkien löytämistä. Mistä löytäisin vegaaniset kengät, jotka vastaisivat omaa tarvettani? Siinäpä vasta kysymys.
Pienin askelin aion jatkaa, vaikka Kuopioon muutto tuleekin luultavasti olemaan melko iso muutos. Luovunhan lähes kaikista tavaroistani sekä huonekaluistani, ja siellä on enemmän valikoimaa. Kuopiossa on luontaistuotekauppoja, joista saa ekologisia saippuoita ja shampoita. Siinä on hyvä pieni muutos, jota täällä ei voi toteuttaa. Vuoden lopussa sitten nähdään, miten tämä muutos on toteunut. Melko todennäköistä tosin on, etten edes muista, millaista elämäni oli ekologisuuden ja eettisyyden suhteen vuosi sitä ennen; enhän muista nytkään, millaista se oli vuosi sitten. :D Asia on tullut liian luonnostaan, joka on vain hyvä juttu.
Noita olen pyöritellyt paljon mielessäni, ja monia muitakin asioita. Eniten pohdituttaa kangastilkut, joita olen kerännyt ja säästänyt. Niin pieniä ettei niistä saa vaatetta, mutta liian isoja roskiin. Samalla tavallahan se on roskana ja jätteenä kaapissani, kuin kaatopaikallakin. Ja Suomessa ei edes ole kunnon vaatekeräystä. Puistattaa ajatella, mikä määrä tekstiilejä menee jo sillä hukkaan.
Eilen päätin, että tämä voisi olla uuden vuoden lupaukseni: Pyrkiä pikkuhiljaa eettisempään ja ekologisempaan elämään. Tässähän ei oikeastaan ole minulle mitään uutta, sillä pohdin asiaa jatkuvasti niin arkisissa valinnoissani kuin pitemmällä tähtäimellä. :D Mutta, ompahan lupaus! Ehkä se siivittää asioita?
Yksi asia, johon minun todella pitäisi kiinnittää huomiota (koska haluan), on pyrkiä täydellisemmäksi veganismin suhteen. Täydellisyydellä tarkoitan sitä, että ulottaisin vegaanisuuden useammille elämän alueille, ja olisin tarkempi asian suhteen. Liian usein olen huolimaton. Usein muistan kysyä tuotteen maidottomuudesta, mutten kananmunattomuudesta. Vasta kananmunan maun suussa maistaessani (hyi) tajuan virheen. Lisäksi olen joskus muuten vain niin huolimaton, että vaikka lukisin pakkausselosteen kolmesti, olen silti saattanut ostaa jotain, jossa on voita tai kananmunaa. Miten tämä on edes mahdollista? Taidan lukea ne tuoteselosteet sen mukaan, mitä itse haluan nähdä..
Toinen veganismiin liittyvä asia on kala. Kyllä, kala. Olen jo vuosia syönyt sukulaisissa kalaa, vaikken itse sitä osta. Viime kesästä lähtien olen joka kerta kylässä ajatellut, että tässä minä tuhoan valtameriä ja viattomia elämiä vain siksi, etten viitsi olla hankala ruokien suhteen. Tänä vuonna tuo on loppu. Voinhan ihan hyvin tuoda omat tofut mukanani, sitten kukaan ei pääse valittamaan siitä, ettei minulle ole ruokaa - se kun on nimenomaan muiden aiheuttama ongelma, ei itseni. Ryhmäpaine.
Olen tähän asti myös syönyt isäni itse kalastamaa järvikalaa, koska se on mielestäni eettisin ja ekologisin lihan muoto, minkä tiedän. Olen ryhtynyt sitäkin miettimään uudestaan: Miksi? Vegaaninen ruoka on kuitenkin eettisempää ja ekologisempaa. Olen usein miettinyt, kumpi on ekologisempaa; itse kalastettu, täten luomu kala, vai kaukomaissa tuotettu, lentokoneella rahdattu soija? Hmm.
Tarkoitukseni on olla ekologisempi myös muuten kuin ruoan suhteen. Olen ryhtynyt miettimään ihan arkisten asioiden tarvetta: En ole ostanut tai hankkinut muovipusseja enää vuosiin (mutta niitä on silti tullut milloin mistäkin) ja välttelen yksittäispakattuja asioita. No, tämä kyllä liittyy ruokaan, mutta olen miettinyt niiden "eko luomu raw"-patukoiden ekologisuutta uudestaan. Ne ovat silti muovipakkauksissa? Miksi?
Vaatetusompelijana vaatteiden eettisyys ja ekologisuus on usein mielessä. Tiedän, miten yleisimmät kankaat valmistetaan, mitkä ovat niiden pahimmat ongelmat ekologisuuden suhteen ja tiedän, etteivät vaatetehtaat ole kovin eettisiä taikka ekologisia. Tämän vuoksi olen pyrkinyt ostamaan kaiken kirpputoreilta jo vuosia, kaiken, minkä vain voin. Ei koske vain vaatteita. Mutta on kuitenkin tekstiilejä, jotka joudun ostamaan uutena, kuten alusvaatteet ja sellaiset asiat, jotka tarvitsen nopeasti enkä satu löytämään sopivaa kirpputorilta. Tällöin voisin ryhtyä tutkimaan paremmin esimerkiksi hamppukankaasta olevat valikoimat. Toinen vaihtoehto on tehdä itse, mutta kun ne Eurokankaan kankaat eivät ole kovin ekologisia tai eettisiä. Minun pitäisi siis saada jostain ihan oikeasti kasvivärjättyä luomukangasta. Mutta mistä? Olen myös etsinyt kirpputoreilta vanhoja tummia lakanoita tai verhoja, joista voisin tehdä haaremihousuja. Harvassa ovat.
Kengät on yksi asia, joka pohdituttaa. Minulla on jalkapohjien ja nilkkojen kanssa ongelmia. Minulla on jaloissa sisäpronaatio, joka paheni huomattavasti nilkan nyrjähdyksen jälkeen. Nilkka ei kääntynyt sisäänäpäin, pikemminkin asento on parantunut sen jälkeen, mutta silti vasen nilkka tuottaa ongelmia yhä useammin. En voi ottaa yhtäkään juoksuaskelta kylmiltään, en edes päkiäjuoksulla, ilman että nilkka kipuilee seuraavat pari päivää. Tämä hankaloittaa myös kenkien löytämistä. Mistä löytäisin vegaaniset kengät, jotka vastaisivat omaa tarvettani? Siinäpä vasta kysymys.
Pienin askelin aion jatkaa, vaikka Kuopioon muutto tuleekin luultavasti olemaan melko iso muutos. Luovunhan lähes kaikista tavaroistani sekä huonekaluistani, ja siellä on enemmän valikoimaa. Kuopiossa on luontaistuotekauppoja, joista saa ekologisia saippuoita ja shampoita. Siinä on hyvä pieni muutos, jota täällä ei voi toteuttaa. Vuoden lopussa sitten nähdään, miten tämä muutos on toteunut. Melko todennäköistä tosin on, etten edes muista, millaista elämäni oli ekologisuuden ja eettisyyden suhteen vuosi sitä ennen; enhän muista nytkään, millaista se oli vuosi sitten. :D Asia on tullut liian luonnostaan, joka on vain hyvä juttu.
keskiviikko 6. tammikuuta 2016
Vihdoin talvi
Lauantaina epäilin, jottei jäällä olisi liian kylmä -17 asteen pakkasen vuoksi. Luulo osuttautui vääräksi, nimittäin ei edes tuullut! Kävimme potkuroimassa sellaisen tunnin lenkin. Tänäänkin minua on houkuttanut kovasti lähteä jäille, mutta ehkä tuo -31 astetta on liikaa, varsinkaan kun ei ole revontulia luvattu tälle päivälle. :D En ainakaan isommin liikuntaa tuonne lähtisi harrastamaan, ehkä pikkuinen kävely ihanassa kirpeässä ilmassa ei olisi pahitteeksi. <3
Reissullamme huomasin toistamiseen, miten uskomattoman korkealla Pyhjäjärven vedenpinta on. Se ei ole koskaan minun eläessäni ollut näin korkealla, ei edes kevättulvien aikaan. Sitä se ilmastonmuutos teettää, jos siihen ei vaikuteta. Niitä kevättulvia siis odotellessa. Sademäärät ovat olleet valtavat. Minua on myös koko syksyn vaivannut ahdistus siitä, että olen menettänyt minulle niin rakkaan talven. Olen katsellut ahdistuneena, kuinka kerta toisensa jälkeen ilmat jälleen lämpenevät ja lumet sulavat. Nyt talvi on onneksi täällä, ja aion nauttia siitä täysin rinnoin kun yhä voin.
Minulla on kuun vaihteessa muutto Kuopioon. Siellä aion lähteä kokeilemaan sataman retkiluisteluradat, mikäli ne on tänä talvena tehty. Tämän talven suunnitelmiin kuuluu myös käydä retkiluistelemassa Linnansaaren kansallispuistossa, koska se ei viime vuonna nyrjähdyksen takia onnistunut.
Tässä kuvia sieltä jääreissulta, sekä kilometrin talsimiselta metsien poikki sinne jäille mennessä. Sattui ihanan aurinkoinen päivä tuolle reissulle!
 |
| Pärstäkuva minusta blogissa, wow. |
 |
| Yksinäinen hiihtäjä uskaltautunut syvemmille vesille. |
 |
 |
| Kun ei voi hiihtää maastossa, niin hiihdetään jäällä. |
perjantai 1. tammikuuta 2016
Muutosten vuosi
Mun on pitänyt kirjoittaa tää jo pitempään, mutta ei ole tehnyt mieli. Nyt tulee siis enemmän asiaa ja yleisemmin.
Kaikki lähti siitä, kun alkukuusta lähdin Kuopioon. Olin päättänyt, että sinä viikonloppuna syön mitä haluan, miettimättä miinuskalorijaksoa. Ja niin söinkin - se vain jatkui sen jälkeen viikon, jos toisen, ja jos edelleenkin. Tuon Kuopion viikonlopun jälkeen en ole liikkunut juuri yhtään, en ole käynyt kertaakaan salilla, venytellyt olen jokseenkin.
Miksi sitten näin? Yksinkertaisesti, ei ole tehnyt mieli. Ensimmäisen viikon Kuopion reissun jälkeen olin (taas) kipeänä, joten oikea ruoka ei maistunut. Jotenkin silti sen jälkeen tajusin, että ei tässä ole mitään järkeä. Miten pääsisin siitä jatkuvasta syömisen kontrolloinnista eroon, olipa se sitten vain terveyden vuoksi? Tiedän, että syöminen ilman turhia raameja ja rajoja olisi mulle paljon helpompaa - tokihan mun on pakko yhä vältellä FODMAP-hiilihydraatteja ärtyneen suolen oireyhtymän vuoksi.
Pari viikkoa sen jälkeen mulla loksahti paikoilleen eräs asia, jota olen koko syksyn kasvavissa määrin pyöritellyt mielessäni. Olen todella kunnianhimoinen, ja mua on jo pitkään vaivannut se, että Pelastusopisto on vain fyysisesti hankala koulu mulle. Haluaisin opiskella tai tehdä jotain, joka olisi oikeasti hankalaa minulle. Koko elämäni olen päässyt helpolla kouluissa, koska olen oppinut kaiken nopeasti enkä ole koskaan juuri lukenut kokeisiin: Tuntuu, että mun kyvyt menee hukkaan, jos en pääse käyttämään aivoja ja tekemään jotain todella haastavaa.
Päätin siis silloin, että en hae Pelastusopistoon. Olen koko syksyn miettinyt sitä, että haluaisin jollain tapaa päästä edistämään ihmisoikeuksia ja vaikuttamaan asioihin. Ja aihepiiriä olen pyöritellyt päässäni jo vuosia. Aion siis hakea sen suuntaiseen kouluun. Palokunta tulee silti olemaan osa elämääni aina kun se on mahdollista, sillä vapaapalokunta on harrastus jota todella rakastan. Olen kasvanut vepariksi ja mulla on vpk:laisen moraali, olen oppinut siihen vuosien myötä.
Kun päätin tuon päätöksen, ymmärsin miten iso taakka mun hartioilta lähti. Olen viimeiset pari vuotta stressannut lähes kokoajan omasta kunnostani, siitä kuinka voimatasot eivät nouse ja olen niin hidas juoksemaan. Se taakka lähti. Nyt voin rauhassa liikkua tasan sen verran kuin haluan, ja olla hyväkuntoinen vaikken testejä läpi pääsisikään. Haluan osata liikkua fiiliksen mukaan. Siksi joulukuu on mennyt sillä fiiliksellä, että nyt on tauon paikka. Nyt tammikuussa lähden taas voimanostotyyliin salille, tosin käyn luultavasti vain joka toinen päivä salilla. :) Salilta en kyllä irti pääse, vaikken Opistoon hakisikaan.
Samalla pääsin myös siitä syömisen kontrolloinnista eroon. Olen pitkään halunnut osata syödä rennosti, siinäkin fiilispohjaisesti. Nyt musta tuntuu, että olen vihdoin käsittänyt, mitä sillä tarkoitetaan. Toki säilytän tietyn pohjan ruokailuissani, mutta en aio enää "kytätä" niin tarkkaan makroja ja kalorimääriä. Luulen, että ilman stressiä kaloreista painokin pysyy siinä, missä sen kuuluu pysyä.
Otsikon mukaan, tää vuosi tulee olemaan mulla isojen muutosten vuosi. Ja se oikeastaan alkoi jo joulukuussa, sillä mursin pitkäaikaisen tavoitteeni seuraamisen. Mitä blogille tapahtuu, sitä en vielä tiedä. Saattaa pysyä silti liikuntablogina, mutta toisaalta muistakin aiheista ehkä kiinnostaisi kirjoittaa. Sain vihdoin uuden kamerankin, ja huomenna olen menossa ensimmäistä kertaa talvella jäälle - totta hemmetissä ainakin sieltä siis kuvia ja juttua tulee :D Blogin teema siis muuttuu enemmän fiilispohjaiseksi, niinkuin minäkin.
Kaikki lähti siitä, kun alkukuusta lähdin Kuopioon. Olin päättänyt, että sinä viikonloppuna syön mitä haluan, miettimättä miinuskalorijaksoa. Ja niin söinkin - se vain jatkui sen jälkeen viikon, jos toisen, ja jos edelleenkin. Tuon Kuopion viikonlopun jälkeen en ole liikkunut juuri yhtään, en ole käynyt kertaakaan salilla, venytellyt olen jokseenkin.
Miksi sitten näin? Yksinkertaisesti, ei ole tehnyt mieli. Ensimmäisen viikon Kuopion reissun jälkeen olin (taas) kipeänä, joten oikea ruoka ei maistunut. Jotenkin silti sen jälkeen tajusin, että ei tässä ole mitään järkeä. Miten pääsisin siitä jatkuvasta syömisen kontrolloinnista eroon, olipa se sitten vain terveyden vuoksi? Tiedän, että syöminen ilman turhia raameja ja rajoja olisi mulle paljon helpompaa - tokihan mun on pakko yhä vältellä FODMAP-hiilihydraatteja ärtyneen suolen oireyhtymän vuoksi.
Pari viikkoa sen jälkeen mulla loksahti paikoilleen eräs asia, jota olen koko syksyn kasvavissa määrin pyöritellyt mielessäni. Olen todella kunnianhimoinen, ja mua on jo pitkään vaivannut se, että Pelastusopisto on vain fyysisesti hankala koulu mulle. Haluaisin opiskella tai tehdä jotain, joka olisi oikeasti hankalaa minulle. Koko elämäni olen päässyt helpolla kouluissa, koska olen oppinut kaiken nopeasti enkä ole koskaan juuri lukenut kokeisiin: Tuntuu, että mun kyvyt menee hukkaan, jos en pääse käyttämään aivoja ja tekemään jotain todella haastavaa.
Päätin siis silloin, että en hae Pelastusopistoon. Olen koko syksyn miettinyt sitä, että haluaisin jollain tapaa päästä edistämään ihmisoikeuksia ja vaikuttamaan asioihin. Ja aihepiiriä olen pyöritellyt päässäni jo vuosia. Aion siis hakea sen suuntaiseen kouluun. Palokunta tulee silti olemaan osa elämääni aina kun se on mahdollista, sillä vapaapalokunta on harrastus jota todella rakastan. Olen kasvanut vepariksi ja mulla on vpk:laisen moraali, olen oppinut siihen vuosien myötä.
Kun päätin tuon päätöksen, ymmärsin miten iso taakka mun hartioilta lähti. Olen viimeiset pari vuotta stressannut lähes kokoajan omasta kunnostani, siitä kuinka voimatasot eivät nouse ja olen niin hidas juoksemaan. Se taakka lähti. Nyt voin rauhassa liikkua tasan sen verran kuin haluan, ja olla hyväkuntoinen vaikken testejä läpi pääsisikään. Haluan osata liikkua fiiliksen mukaan. Siksi joulukuu on mennyt sillä fiiliksellä, että nyt on tauon paikka. Nyt tammikuussa lähden taas voimanostotyyliin salille, tosin käyn luultavasti vain joka toinen päivä salilla. :) Salilta en kyllä irti pääse, vaikken Opistoon hakisikaan.
Samalla pääsin myös siitä syömisen kontrolloinnista eroon. Olen pitkään halunnut osata syödä rennosti, siinäkin fiilispohjaisesti. Nyt musta tuntuu, että olen vihdoin käsittänyt, mitä sillä tarkoitetaan. Toki säilytän tietyn pohjan ruokailuissani, mutta en aio enää "kytätä" niin tarkkaan makroja ja kalorimääriä. Luulen, että ilman stressiä kaloreista painokin pysyy siinä, missä sen kuuluu pysyä.
Otsikon mukaan, tää vuosi tulee olemaan mulla isojen muutosten vuosi. Ja se oikeastaan alkoi jo joulukuussa, sillä mursin pitkäaikaisen tavoitteeni seuraamisen. Mitä blogille tapahtuu, sitä en vielä tiedä. Saattaa pysyä silti liikuntablogina, mutta toisaalta muistakin aiheista ehkä kiinnostaisi kirjoittaa. Sain vihdoin uuden kamerankin, ja huomenna olen menossa ensimmäistä kertaa talvella jäälle - totta hemmetissä ainakin sieltä siis kuvia ja juttua tulee :D Blogin teema siis muuttuu enemmän fiilispohjaiseksi, niinkuin minäkin.
sunnuntai 29. marraskuuta 2015
Loputonta energiaa
Mulla on ollut ihan todella energinen viikko! Tuntuu, että sitä energiaa on tullut vain lisää ja lisää sitä mukaa kun liikun.
Olen tällä viikolla tehnyt kevyempiä salitreenejä, mutta ulkopuolisen silmin ne eivät ole olleet kevyitä :D Tein siis kovatempoisempia treenejä, pienemmillä painoilla tai oman kehon painolla. Suunnittelin treenit niin, että alkuviikosta ranne ei rasitu yhtään, mutta loppuviikosta se rasittuu jo jonkun verran verrattuna normaaliin.
Myös kehonhuollon suhteen on mennyt hyvin. Olen venytellyt paljon ja putkirullaillutkin. Kävin tiistaina kokovartalohieronnassa todella osaavalla hierojalla. Tää hieroja osasi myös hoitaa mun nyrjähtänyttä rannetta kuntoon, ja jokaisella käyntikerralla laittaa mun lonkan takaisin paikoilleen, vasen lonkka kun jatkuvasti muljahtaa pois paikoiltaan. On se nyt ruvennut paremmin pysymään paikoillaan, kun osaan tunnistaa milloin se on paikoillaan ja milloin ei ole. :) Tämä hieroja on siis Petri Tiitto, Pyhäjärvellä toimii. Suosittelen.
Koska lumet eivät ole vielä maassa, ajattelin sitten lähteä piitkästä aikaa juoksemaan! Juoksin viimeksi pitkän reenitaukoni alussa, eli ainakin 2 kuukautta sitten. Kävin juoksemassa fiilistelylenkin kutakuinkin pk-sykkeillä, matkalla vedin 4 kovempaa vetoa. Koska innostuin, lopussa alkoivat jalat olla puhki juoksutauon vuoksi. Juoksin 52 minuuttia, 5,5 kilometriä! Olen siis selvästi kehittynyt, vaikka edelleen olen hidas.
Juoksusta puheen ollen, ajattelin käyttää lumettoman talven hyväkseni ja tein Asicsin juoksuohjelmalaskurilla itselleni juoksuohjelman. Laitoin tietoihin tämänhetkisen kuntoni, ja tavoitteeksi 10 km - vaikka jaksanhan sen nytkin, mutta en välttämättä kovin hyvin. Valitsin 3 juoksulenkkiä viikkoon, ja ohjelman mukaan tammikuun 24. päivä juoksisin 10 km päälle tunnissa. Sitten kun kymppi alkaa olla peruslenkki, on hyvä lähteä kasvattamaan vauhtikestävyyttä cooperin testiä varten.
Uskaltauduin lauantaina myös uimaan! Siitä olen eniten fiiliksissä koko viikolta. Olen aina ollut huono kroolaamaan, sillä innostun uimaan liian nopeasti, ja happi loppuu ensimmäisen 50 m (2 x altaanmitta) jälkeen. Nyt päätin, että uin koko matkan kroolaten, ensimmäistä kertaa elämässäni. Niinpä uin kroolaten 700 m, niin hitaasti, että happi ei edes meinannut loppua! Keskityin jokaiseen toistoon, tekniikkaan ja hengitykseen. Siinä sai hyvin ajatukset pois kaikesta muusta. Loppuun tein vielä 5 x 25 m vetoa, jossa uin täysillä, niissäkin kroolia. Ne menivät hyvin, sain kaiken voiman lihaksista irti, hapenotto sujui ja aikaakin kului vain 25 sekuntia per altaanmitta, eli kilometri 16 minuutissa, huh! Normaali uintivauhtini on kilometri 30-35 minuutissa. Tästä on hyvä jatkaa. Yhteensä uin 41 minuuttia, 1200 metriä.
Koska siivoustyössä tuli paljon liikuntaa, keho tottui suurempaan rasitukseen. Sen ansiosta olen jaksanut tällä viikolla liikkua todella paljon, ilman merkkiäkään väsymyksestä. Jos kehonhuoltoa ei lasketa, olen liikkunut tällä viikolla 8 kertaa, 4 kertaa kuntosalia ja 4 aerobista. Tavoitteena olisi 5 aerobista viikossa, yksi jäi väliin kaverin yllättävän kylääntulon vuoksi. :) Osa kevyitä ja osa raskaampia, mutta suurin osa peruskestävyyttä parantavaa.
Tällä viikolla mulle on kertynyt liikuntaa 6 tuntia 37 minuuttia. Siihen päälle kun arkiliikunnat ja kehonhuollot niin hyvin on liikuttu. Aion käyttää tämän dieettiajan hyödyksi, sillä kun aloitan voimatreenit, tämä tuskin on mahdollista. Vaikka ne eivät tunnu raskailta, viimeksi ne söivät energiavarastoja aika paljon. Aion siis nyt ottaa kaiken ilon irti siitä, että voin liikkua paljon.
Olen tällä viikolla tehnyt kevyempiä salitreenejä, mutta ulkopuolisen silmin ne eivät ole olleet kevyitä :D Tein siis kovatempoisempia treenejä, pienemmillä painoilla tai oman kehon painolla. Suunnittelin treenit niin, että alkuviikosta ranne ei rasitu yhtään, mutta loppuviikosta se rasittuu jo jonkun verran verrattuna normaaliin.
Myös kehonhuollon suhteen on mennyt hyvin. Olen venytellyt paljon ja putkirullaillutkin. Kävin tiistaina kokovartalohieronnassa todella osaavalla hierojalla. Tää hieroja osasi myös hoitaa mun nyrjähtänyttä rannetta kuntoon, ja jokaisella käyntikerralla laittaa mun lonkan takaisin paikoilleen, vasen lonkka kun jatkuvasti muljahtaa pois paikoiltaan. On se nyt ruvennut paremmin pysymään paikoillaan, kun osaan tunnistaa milloin se on paikoillaan ja milloin ei ole. :) Tämä hieroja on siis Petri Tiitto, Pyhäjärvellä toimii. Suosittelen.
Koska lumet eivät ole vielä maassa, ajattelin sitten lähteä piitkästä aikaa juoksemaan! Juoksin viimeksi pitkän reenitaukoni alussa, eli ainakin 2 kuukautta sitten. Kävin juoksemassa fiilistelylenkin kutakuinkin pk-sykkeillä, matkalla vedin 4 kovempaa vetoa. Koska innostuin, lopussa alkoivat jalat olla puhki juoksutauon vuoksi. Juoksin 52 minuuttia, 5,5 kilometriä! Olen siis selvästi kehittynyt, vaikka edelleen olen hidas.
Juoksusta puheen ollen, ajattelin käyttää lumettoman talven hyväkseni ja tein Asicsin juoksuohjelmalaskurilla itselleni juoksuohjelman. Laitoin tietoihin tämänhetkisen kuntoni, ja tavoitteeksi 10 km - vaikka jaksanhan sen nytkin, mutta en välttämättä kovin hyvin. Valitsin 3 juoksulenkkiä viikkoon, ja ohjelman mukaan tammikuun 24. päivä juoksisin 10 km päälle tunnissa. Sitten kun kymppi alkaa olla peruslenkki, on hyvä lähteä kasvattamaan vauhtikestävyyttä cooperin testiä varten.
Uskaltauduin lauantaina myös uimaan! Siitä olen eniten fiiliksissä koko viikolta. Olen aina ollut huono kroolaamaan, sillä innostun uimaan liian nopeasti, ja happi loppuu ensimmäisen 50 m (2 x altaanmitta) jälkeen. Nyt päätin, että uin koko matkan kroolaten, ensimmäistä kertaa elämässäni. Niinpä uin kroolaten 700 m, niin hitaasti, että happi ei edes meinannut loppua! Keskityin jokaiseen toistoon, tekniikkaan ja hengitykseen. Siinä sai hyvin ajatukset pois kaikesta muusta. Loppuun tein vielä 5 x 25 m vetoa, jossa uin täysillä, niissäkin kroolia. Ne menivät hyvin, sain kaiken voiman lihaksista irti, hapenotto sujui ja aikaakin kului vain 25 sekuntia per altaanmitta, eli kilometri 16 minuutissa, huh! Normaali uintivauhtini on kilometri 30-35 minuutissa. Tästä on hyvä jatkaa. Yhteensä uin 41 minuuttia, 1200 metriä.
Koska siivoustyössä tuli paljon liikuntaa, keho tottui suurempaan rasitukseen. Sen ansiosta olen jaksanut tällä viikolla liikkua todella paljon, ilman merkkiäkään väsymyksestä. Jos kehonhuoltoa ei lasketa, olen liikkunut tällä viikolla 8 kertaa, 4 kertaa kuntosalia ja 4 aerobista. Tavoitteena olisi 5 aerobista viikossa, yksi jäi väliin kaverin yllättävän kylääntulon vuoksi. :) Osa kevyitä ja osa raskaampia, mutta suurin osa peruskestävyyttä parantavaa.
Tällä viikolla mulle on kertynyt liikuntaa 6 tuntia 37 minuuttia. Siihen päälle kun arkiliikunnat ja kehonhuollot niin hyvin on liikuttu. Aion käyttää tämän dieettiajan hyödyksi, sillä kun aloitan voimatreenit, tämä tuskin on mahdollista. Vaikka ne eivät tunnu raskailta, viimeksi ne söivät energiavarastoja aika paljon. Aion siis nyt ottaa kaiken ilon irti siitä, että voin liikkua paljon.
sunnuntai 22. marraskuuta 2015
Ei vaan kiinnosta tarpeeksi
Oon lipsunut tällä viikolla aika urakalla. Syynä luultavasti liian pitkään jatkunut liian alhainen kalorinsaanti.
Koko viikon mun on tehnyt mieli Wiener Nougateja, kun en ole niitä vielä maistanut. Alkuviikosta asti on vaivannut myös mielialojen heittely, uskomaton väsymys ja ketutus. Keskiviikkona sitten tankkailin, kun työt jatkuivat vielä torstaihin enkä olisi muuten jaksanut. Silloinkin teki kamalasti mieli noita herkkuja, mutta tein viisaan päätöksen ja sen sijaan tankkailin: Eihän keho kaipaa herkkuja, ne tekevät vaan hallaa. Hiilihydraatteja keho siinä vaiheessa kaipasi.
Herkkuhimo ei lähtenyt. Lauantaina multa lähti sitten kontrolli. Ei vaan kiinnostanut tarpeeksi pidättäytyä. En nykyään osaa katua syömisiäni, joka on mielestäni vain hyvä asia. Tuon katumuksen puutteen takia aloitin päivällä syömällä pari karkkia ja keksin, joka ei ole paha. Vanhempien luona kuitenkin lähti kontrolli totaalisesti ja söin ihan tajuttoman määrän suolapähkinöitä, eli kaikkea muuta kuin sitä hiilihydraattia. Söin kuitenkin sen lisäksi gluteenittomia leipiä erilaisilla sukulaisten tekemillä hilloilla, kuten karviais-vaniljahillolla. <3
Ja mites kävikään illalla, pitihän ne Wiener Nougatit saada. :D Mutta en edelleenkään kadu! Olivat nimittäin parhaita karkkeja tai herkkuja, mitä olen koskaan syönyt.
Eilisen takia mulla on aika öklö olo. Ei tee mieli mitään ruokaa. Ajattelin syödä tänään sen verran kun tekee mieli, terveellistä ruokaa. Huomenna sitten palaan ruotuun. Ajattelin pitää seuraavan tankkauspäivän vasta itsenäisyyspäivänä, jos on tarvetta tai halua. Olen kuitenkin nyt tarpeeksi korkeilla kaloreilla, varsinkin kun sali on ensi viikonkin bännissä tai erittäin kevyttä nyrjähdyksen takia.
No mutta itse aiheeseen. Pohdiskelin, miksi tää viikko meni näin. Sehän johtuu vain siitä, että mua ei kiinnosta tarpeeksi.
Olen tällä hetkellä niin tyytyväinen mun kehoon, kun voin omassa tilanteessani olla. Ainoa vaan, että lihaa saisi tietysti olla enemmän. Mutta koska olen tyytyväinen, ei mua kiinnosta tarpeeksi pudottaa enempää. Ja hei, en muuten vielä dieettiä aloittaessa ollut tyytyväinen, vasta nyt olen. Vatsaa ei ole enää juuri mitään, veikkaisin että 5 kiloa ja alkaisi vatsapalikat paistaa. Turvotustakaan ei ole vähäisemmän syönnin vuoksi. Laitoin eilen vaakaan patterit ja kokeilin aamupainon; se oli tasan 70 kiloa. Eli noin 3,5 kiloa on lähtenyt, aloituspainoa kun en mitannutkaan. Senteissä matkaa olisi vielä 3 cm.
Miksi sitten edes dieettaan, jos olen tyytyväinen painooni ja kehooni? Siksi, että saisin leuanvetoja. Kevyempänä se on helpompaa. Toinen suuri syy on, että haluan olla jatkossakin tyytyväinen kehooni. Joulun jälkeen aloitan ainakin puolen vuoden massa/voimakauden, eli ryhdyn nostamaan kaloreita viikon-parin välein hieman ylemmäs, jolloin painokin nousee pikkuhiljaa ja rasvaa kertyy. Haluan olla massakauden aloittaessani sellaisessa kunnossa, että ei kerry turhia ylimääräisiä sitten massakaudellakaan. Tottakai sitä rasvaa pitää tulla, kun se asiaan kuuluu - mutta en mä halua turhia uimarenkaita kerryttää. Eli jos olen tyytyväinen tähän kuntoon, miksi lähtisin tästä suoraan hankkimaan lisää (lihasta, voimaa ja) rasvaa? Kun voisin olla massakaudella tässä kunnossa, kuin olen nyt. Aloittamalla pienemmästä kunnosta.
Noiden syiden vuoksi dieetti siis jatkukoon. Se tulee jatkumaan jouluun asti, sen jälkeen ja uuden vuoden yli. Sitten vaihdan treeniohjelmaa voimapainotteiseksi ja rupean hilaamaan sarjapainoja ylemmäs. Samalla lisäilen niitä kaloreita pikkuhiljaa - saatan tosin lisätä ihan vähän kaloreita ennen jouluakin, jos en halua painon enempää tippuvan.
Olen kuitenkin jo nyt todella innoissani. Mulla on vakaa usko siihen, että onnistun. Niin tässä, kuin voima- ja massakaudellakin. Voimaa lähden hakemaan, mutta ei se massakaan pahitteeksi ole - ja sitä tulee kuitenkin pienissä määrin mukana. Olen jo katsellut kaikkea voimailuun liittyvää netistä, sellaisia juttuja mitä haluan itselleni käyttöön. En malta odottaa :)
Mutta hei, mites se hiihto? Päädyin kuitenkin siihen, että hiihdän mieleni mukaan massa- ja voimakauden yhteydessä. Mun ei kuitenkaan oo tarkotus käydä repäisemässä 2 tuntia hiihtoa päivittäin, niin en usko, että se tekee hallaa. Katsotaan sitten uudestaan jos on tarve.
Koko viikon mun on tehnyt mieli Wiener Nougateja, kun en ole niitä vielä maistanut. Alkuviikosta asti on vaivannut myös mielialojen heittely, uskomaton väsymys ja ketutus. Keskiviikkona sitten tankkailin, kun työt jatkuivat vielä torstaihin enkä olisi muuten jaksanut. Silloinkin teki kamalasti mieli noita herkkuja, mutta tein viisaan päätöksen ja sen sijaan tankkailin: Eihän keho kaipaa herkkuja, ne tekevät vaan hallaa. Hiilihydraatteja keho siinä vaiheessa kaipasi.
Herkkuhimo ei lähtenyt. Lauantaina multa lähti sitten kontrolli. Ei vaan kiinnostanut tarpeeksi pidättäytyä. En nykyään osaa katua syömisiäni, joka on mielestäni vain hyvä asia. Tuon katumuksen puutteen takia aloitin päivällä syömällä pari karkkia ja keksin, joka ei ole paha. Vanhempien luona kuitenkin lähti kontrolli totaalisesti ja söin ihan tajuttoman määrän suolapähkinöitä, eli kaikkea muuta kuin sitä hiilihydraattia. Söin kuitenkin sen lisäksi gluteenittomia leipiä erilaisilla sukulaisten tekemillä hilloilla, kuten karviais-vaniljahillolla. <3
Ja mites kävikään illalla, pitihän ne Wiener Nougatit saada. :D Mutta en edelleenkään kadu! Olivat nimittäin parhaita karkkeja tai herkkuja, mitä olen koskaan syönyt.
Eilisen takia mulla on aika öklö olo. Ei tee mieli mitään ruokaa. Ajattelin syödä tänään sen verran kun tekee mieli, terveellistä ruokaa. Huomenna sitten palaan ruotuun. Ajattelin pitää seuraavan tankkauspäivän vasta itsenäisyyspäivänä, jos on tarvetta tai halua. Olen kuitenkin nyt tarpeeksi korkeilla kaloreilla, varsinkin kun sali on ensi viikonkin bännissä tai erittäin kevyttä nyrjähdyksen takia.
No mutta itse aiheeseen. Pohdiskelin, miksi tää viikko meni näin. Sehän johtuu vain siitä, että mua ei kiinnosta tarpeeksi.
Olen tällä hetkellä niin tyytyväinen mun kehoon, kun voin omassa tilanteessani olla. Ainoa vaan, että lihaa saisi tietysti olla enemmän. Mutta koska olen tyytyväinen, ei mua kiinnosta tarpeeksi pudottaa enempää. Ja hei, en muuten vielä dieettiä aloittaessa ollut tyytyväinen, vasta nyt olen. Vatsaa ei ole enää juuri mitään, veikkaisin että 5 kiloa ja alkaisi vatsapalikat paistaa. Turvotustakaan ei ole vähäisemmän syönnin vuoksi. Laitoin eilen vaakaan patterit ja kokeilin aamupainon; se oli tasan 70 kiloa. Eli noin 3,5 kiloa on lähtenyt, aloituspainoa kun en mitannutkaan. Senteissä matkaa olisi vielä 3 cm.
Miksi sitten edes dieettaan, jos olen tyytyväinen painooni ja kehooni? Siksi, että saisin leuanvetoja. Kevyempänä se on helpompaa. Toinen suuri syy on, että haluan olla jatkossakin tyytyväinen kehooni. Joulun jälkeen aloitan ainakin puolen vuoden massa/voimakauden, eli ryhdyn nostamaan kaloreita viikon-parin välein hieman ylemmäs, jolloin painokin nousee pikkuhiljaa ja rasvaa kertyy. Haluan olla massakauden aloittaessani sellaisessa kunnossa, että ei kerry turhia ylimääräisiä sitten massakaudellakaan. Tottakai sitä rasvaa pitää tulla, kun se asiaan kuuluu - mutta en mä halua turhia uimarenkaita kerryttää. Eli jos olen tyytyväinen tähän kuntoon, miksi lähtisin tästä suoraan hankkimaan lisää (lihasta, voimaa ja) rasvaa? Kun voisin olla massakaudella tässä kunnossa, kuin olen nyt. Aloittamalla pienemmästä kunnosta.
Noiden syiden vuoksi dieetti siis jatkukoon. Se tulee jatkumaan jouluun asti, sen jälkeen ja uuden vuoden yli. Sitten vaihdan treeniohjelmaa voimapainotteiseksi ja rupean hilaamaan sarjapainoja ylemmäs. Samalla lisäilen niitä kaloreita pikkuhiljaa - saatan tosin lisätä ihan vähän kaloreita ennen jouluakin, jos en halua painon enempää tippuvan.
Olen kuitenkin jo nyt todella innoissani. Mulla on vakaa usko siihen, että onnistun. Niin tässä, kuin voima- ja massakaudellakin. Voimaa lähden hakemaan, mutta ei se massakaan pahitteeksi ole - ja sitä tulee kuitenkin pienissä määrin mukana. Olen jo katsellut kaikkea voimailuun liittyvää netistä, sellaisia juttuja mitä haluan itselleni käyttöön. En malta odottaa :)
Mutta hei, mites se hiihto? Päädyin kuitenkin siihen, että hiihdän mieleni mukaan massa- ja voimakauden yhteydessä. Mun ei kuitenkaan oo tarkotus käydä repäisemässä 2 tuntia hiihtoa päivittäin, niin en usko, että se tekee hallaa. Katsotaan sitten uudestaan jos on tarve.
tiistai 17. marraskuuta 2015
Epäonnisten sattumusten sarja
Ette varmaan ikinä arvaa mitä mulle tapahtui perjantaina.
Mulla nyrjähti kyynärvarsi! Yllätyittekö. :D
Tää mun epätoivoinen ja epäonninen projekti kasvattaa kunto sopivaksi Pelastusopiston testeihin ei nyt ota oikein tuulta alleen. Ja tää tilannehan on jatkunut viimeiset pari-kolme vuotta.
Mutta niin, perjantaina olin salilla. Erehdyin kokeilemaan L-istuntaa dipissä (alla). Se oli raskas liike, joten kokeilin huvikseni josko jaksaisin 10 sekunttia. Siinä 8 sekuntin paikkeilla mun ranne nytkähti, vaikka olin koko liikkeen keskittynyt niiden suorina pitämiseen. Sen nytkähdyksen seurauksena se sitten venähti.
Mulla nyrjähti kyynärvarsi! Yllätyittekö. :D
Tää mun epätoivoinen ja epäonninen projekti kasvattaa kunto sopivaksi Pelastusopiston testeihin ei nyt ota oikein tuulta alleen. Ja tää tilannehan on jatkunut viimeiset pari-kolme vuotta.
Mutta niin, perjantaina olin salilla. Erehdyin kokeilemaan L-istuntaa dipissä (alla). Se oli raskas liike, joten kokeilin huvikseni josko jaksaisin 10 sekunttia. Siinä 8 sekuntin paikkeilla mun ranne nytkähti, vaikka olin koko liikkeen keskittynyt niiden suorina pitämiseen. Sen nytkähdyksen seurauksena se sitten venähti.
Loppuillan se oli kipeä, ja esim. paitojen päälle laittaminen oli vaikeeta. Seuraavana päivänä kipu oli poissa, joten ajattelin ettei se ollut mitään vakavampaa. Sunnuntaina kuitenkin yritin tiskata ja maanantaina taas piti moppailla töissä pitkin päivää.. Kävinkin sitten alta puolivälissä työpäivää eli yhdeksän aikaan aamulla työterveyshoitajalla, jossa mun ranteeseen laitettiin kinesioteipit. Työt tuntuu kuitenkin vaan pahentaneen asiaa, sillä nyt se kipuilee pienemmistäkin asioista. Jopa venyttelystä, kun joutuu vähääkään taittamaan rannetta.
Joten, olen siis taas treenitauolla. Luultavasti koko viikon. Mua harmitti eilen aika paljon, sillä jouduin jättämään väliin paljon odottamani vapaapalokunnan korkeallatyöskentelyharjoitukset. Olisin halunnut päästä testaamaan missä mun rajat nykyään menee ja miten kykenen korkealla olemaan. Toissamaanantaina pääsin edes vähän kokeilemaan asiaa, kun kiipesin 8 metrin korkeuteen perinteisiä (tai no, palokunnan pidennettävä versio) tikkaita pitkin.
Rupesin miettimään, että mites mulla on tää treenihistoria mennytkään? Tässäpä joitain ajanjaksoja:
2013 loka-marraskuu, aloitan kuntosalikäynnin.
2014 tammikuu, ylikunto. Helmi-toukokuu 3 kk treenitaukoa, keväällä tosin juoksentelua 3 kertaa viikkoon. Kesällä 2 kertaa viikkoon salilla muun ohella.
2014 joulukuu. 4 viikkoa taukoa ahmimishäiriön aiheuttaman energianpuutteen vuoksi.
2014 joulukuu, nilkan nyrjähdys. Totaalilepoa helmikuun alkuun 1,5 kk.
2015 heinäkuu, epäonnisia sattumuksia taisi olla parisen viikkoa? Jotain nilkan ongelmia.
2015 elokuu, nilkkaa taisin taas joka paikkaan kolautella.
2015 syys-lokakuu, 7 viikon treenitauko erinäisten sattumusten takia taas. :D Olette kai lukeneet.
2015 marraskuu, ranteen nyrjähdys x viikkoa?
..Eli mun treenaaminen on ollut aika pätkittäistä. Tuosta puuttuu muuten juoksu- ja uintitreenitauot vielä :D Mutta huomasin myös, että olen tänä vuonna saanut treenata lähes puoli vuotta ilman taukoja! Sen toiveen toivoisin täyttyvän myös ensi vuoden tammi-kesäkuusta, joohan?
Nyt kun olen treenauttanut siskoani, olen jälleen ryhtynyt pohtimaan samaa vanhaa asiaa: Miksi mun voimatasot ovat niin heikot verrattuna kaikkiin muihin? Mun sisko on ensimmäistä kertaa elämässään aloittelemassa salia, ja tekee jo nyt käsiä isommilla painoilla, ja on kauttaaltaan vähintään yhtä voimakas kuin minä. Miten tämä voi mennä näin? Ei kai se nilkan nyrjähdys nyt niin paljoa voi vaikuttaa? Ja se juoksukin! Olen edelleen ihan törkeän hidas juoksija, aloittelijat ovat edellä reippaasti. Edellä, vaikka minä olen se, joka yrittää Pelastusopistoon kasvattaa kuntoa.
Muistan, kun kaksi vuotta sitten hommaa aloitellessani tein 5-7 kg painoilla vipunostoja. Nyt teen samanpituisia sarjoja 2-3 kilon painoilla. Minne se voima katosi? Ja minne mun juoksunopeus? Mistä tää oikein johtuu? Se alkaa olla turhauttavaa, kun kaikki muut menevät jatkuvasti edellä. On jokseenkin masentavaa katsoa sitä vierestä.
Mutta ei se auta kun jatkaa salilla kulkemista, ja toivoa, että edes joskus mäkin olen yhtä vahva. Se kyykkääminen 50 kilolla (tanko+30 kg) on mulle vain kaukainen haave, kun monet tavan tallaajat tekevät sitä parin viikon treenaamisen jälkeen. Kyllähän ne muuta liikuntaa ovat harrastaneet salia ennen, mutta niin olen minäkin.
Näillä tunnelmilla. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa. En mä muuten edisty, ellen jatka treenaamista.
P.S. Mua häiritsee ihan pirusti tuo ensimmäisten rivien rivitys keskelle, mutta bloggerissa on joku bugi, eikä se anna mun korjata asiaa ja rivittää vasemmalle? Muut ei varmaan kyllä edes huomannut sitä ennen tätä.. Koittakaa kestää, minäkin koitan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)