torstai 19. helmikuuta 2015

Tavoitteeni urheilun saralla

Mulle on alkanut vakiintua entistä selkeämmin, mitä haluan tavoitella ja olla urheilun ja liikunnan suhteen. Tulevaisuuden suunnitelmat selkeytyy, ja sitä myötä treenit ja mitä haluan niiltä selkeytyy. Enää liikunta ei ole mulle vaan Pelastusopistoon hakemista, matkalla se on saanut monta toteutettavissa olevaa tavoitetta. Siitä on todellakin muodostunut elämäntapa, jota ilman en pärjää. Rakastan liikuntaa ihan täysin rinnoin, kaikissa muodoissa! Se vaan on niin kivaa. Tässäpä sitten niitä tavoitteita:

Haluan toteuttaa samoja unelmia, mitä mulla oli lapsena. Ootteko huomannu, miten se auttaa? Mulle se saa tosi hyvän mielen.

Lapsuuden unelmiin mulla kuuluu muunmuassa breakdance. Sitä ei ollut mahdollista harrastaa kotipaikkakunnallani, joten jätin asian sikseen. Mutta vuosien varrella se pyöri aika monesti mielessä. Nyt otan itseäni niskasta kiinni, ja opettelen tuon jalon katutanssin! Se vaatii ihan todella hyvää lihaskuntoa ja koordinaatiokykyä, mutta sitä mulla tulee olemaan! Askel askeleelta aloitan. En tee tätä kiireellä, haluanhan kehittyä muissakin asioissa yhtä aikaa. Hitaasti hyvä tulee. Säännöllistä treeniä kuitenkin.

Haluan oppia jälleen käsilläkävelyn, spagaatin ja muita juttuja jota tein lapsena tuosta vaan. Sitäkin siis työstämään. Myös telinevoimistelusta joitain asioita, harrastinhan sitäkin lapsena.

Kehonhallinta. Haluan kehittää kehonhallintaani ihan kunnolla. Tässäpä esimerkkiä:


Tuossa on jo uskomatonta kehonhallintaa! Seuraan Frank Medranoa ja mm. Tikis-Jopea ahkerasti.

Haluan juosta puolimaratoonin. Tämän perusteella sitten päätän, kiinnostaako maratoonikin :) Mutta puolimaratonin juoksen jo ensi syksynä, jos ei esteitä tule kuten viime talvena.

Olen päättänyt, että vaikka minulle tulisi jokin este Pelastusopistoon hakemiseen, tulen silti olemaan siinä kunnossa, että läpäisisin kuntotestit ja pääsykokeiden cooperin ja uintitestin. Ja tietysti fobiatestit!

Näin lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna, haluan kehittyä urheilun jokaisella osa-alueella tasapuolisesti ja olla monipuolinen liikkuja. Haluan olla voimakas, notkea, kestävä, vahva. Crossfit tukee tätä tavoitettani todella hyvin, sen olen päättänyt olevan yksi pääasiallisista harjoitteistani kuntosalin lisäksi. Sehän on suunniteltu juuri luomaan monipuolinen urheilija.

Ulkonäöllisesti haluan näyttää samalta. En määrittele tarkemmin sitä, että kuinka iso hauis tai reisi pitää olla, vaan haluan ulkonäöllisestikin näyttää urheilijalta, joka pystyy toteuttamaan niin monen kilometrin uintiretken kuin 30 leukaa putkeen.

Ja näistä tavoitteista täytyy vielä sanoa, että nämä kaikki ovat pitkän ajan tavoitteita - jos ei lasketa Pelastusopiston kuntoa ja puolimaratoonia. Otan rauhassa. Nimittäin tavoitteeni on kehittyä. Mennä jokaisessa asiassa pikkuhiljaa eteenpäin. Katsoa sitten, miten asiat sujuu. Tärkeintä on, että yritän ja annan motivaation pysyä yllä, siten menen täyttä höyryä eteenpäin.

Matkalla olen sen verran oppinut, ettei asioita saa heti. Se pitäisi muistaa. Kolmisen vuotta sitten, kun alottelin liikuntaa jälleen, yritin heti alkuun juosta kilometrejä lenkillä. No tietenkään siitä ei tullut mitään. Sitten lannistuin, enkä taas kuukauteen yrittänyt uudestaan. Mutta vuosi sen jälkeen päätin, että opettelen oikeasti juoksemaan. Löysin netistä juoksuohjelman, jonka ensimmäisillä kerroilla juostiin vain minuutteja. Voi sitä onnistumisen tunnetta, kun sai tehtävät vedettyä läpi! Tästä on siis opittu, hitaasti hyvä tulee. Asiat pitää ottaa ajan kanssa, muuten ne eivät onnistu alkuunkaan.

2 kommenttia:

  1. Mikä juoksu ohjelma kiinnostaisi minuakin alkaa juosta 😃

    VastaaPoista
  2. http://www.pori.fi/material/attachments/vapaa-aikavirasto/liikunnanohjaus/5twOyf7LV/juoksuohjelma_11vkoa.pdf

    Sohvaperunan juoksukoulu, Porin kaupungin tekemä. :)
    En koskaan juossut juoksukoulua loppuun, sillä 6. viikolla olisi pitänyt juosta jo 5 kilometriä, ja mulla ei voimat riittänyt. Musta juoksukoulu harppaa siinä liian ison askeleen, mutta sitä ennen juuri sopivan isoja, edistyin tosi hyvin.

    Opettelin kyllä myöhemmin juoksemaan pitempiä matkoja, ja kyllä se kymppi menee. Juoksukoulun avulla opin tekemään hyviä juoksutreenejä, spurtteja ja eri nopeudella juostuja matkoja. :)

    VastaaPoista