Raportti: Pyhäjärvi-ajo

17.5.2015 oli Pyhäjärvi-ajo, eli Pyhäjärven ympäriajo. Tapahtuma on siis Pyhäjärven kaupungin pyöräilytapahtuma, jossa pyöräillään nimikkojärven ympäri. Matka on 66 kilometriä. 

Matkan voi jakaa kolmeen osaan; kolmeen eri tiehen. Keiteleentie, Suezintie ja Nelostie. Kaikki ovat suunnilleen saman pituisia teitä. Nelostien jälkeen on vielä lyhyt 4 kilometrin tie, josta mennään keskustaan. Sanon tämän siksi, ettei lukija mene sekaisin, kun puhun eri teistä :D 

-----------------------------

Aamulla heräsin kahdeksan jälkeen, ja puoli yhdeksän jälkeen söin aamupalaa. Siinä samassa sitten pakkailin pienen juoksurepun valmiiksi. Mukaan tuli kolme eri juomapulloa, kahdessa appelsiinimehu+vesi-sekoitusta, yhdessä vettä. Avaimet, välipalaa, rahapussi, nenäliinoja - joka on minulle must, kun nenäni vuotaa aina ja joka paikassa, varulta wc-paperia, kun sitä ei kuitenkaan pysäkeillä ole, ja käsidesiä. Taskuun vielä kamera, avaimet ja kännykkä. Lisäksi sykevyö iholle ja sykemittari käteen, aurinkolasit ja kypärä päähän.

Olin edellisenä päivänä valmistautunut tankkaamalla personal trainerin ohjeiden mukaan.

Aamupala. Puuroa soijamaitoon ja appelsiinimehua.

Siinä yhdeksän jälkeen lähdin polkemaan. Pelkäsin syöneeni liikaa aamupalaa, ja että se tuntuisi polkiessa. Näin ei onneksi ollut.

Alku sujui leppoisasti. Pidin vauhdin rentona, mutta kuitenkin hyvänä. Olin ottanut sykemittarin mukaan ihan huvin vuoksi, että näen, paljonko sykkeeni ovat polkiessa. Yllätyin, miten korkealla sykkeet ovat: 160-170 välillä pyörivät heti alkuun. Pienet alkuhapotukset reisissä myös oli, muttei pahat.

Jo ensimmäisellä juomatauolla huomasin, että minulla on vaatetta liian vähän päällä. Olin katsonut useaan otteeseen sään ennen pyöräilyä, mutta silti ennusteet pettivät. Minulla ei ollut kuin verkkatakki, joten minulla ei ollut minkäänlaista tuulensuojaa. Ajaessa oli sopiva, mutta tauoilla kerkesi tulla kylmä.

Keiteleentie oli mäkinen. Rennon alun jälkeen alkoi tulla isoja ylämäkiä, välillä niitä ennen tai niiden jälkeen oli alamäki, välillä ei. Sykkeet nousivat ylämäessä 174:n, alamäessä laskivat 160. Olin tosin yllättynyt siitä, että vaikka sykkeeni olivat niin korkealla, minusta ei tuntunut pahalta. Oli samanlainen olo kuin sykkeet olisivat olleet peruskestävyysalueella.

Koko pyöräilyn pahin ylämäki oli ennen toista taukopaikkaani, Vuohtomäen näköalatornia. Ensin oli pitkä, varmaan kilometrin pituinen, loiva ylämäki. Tämän jälkeen vähän aikaa tasaista, jonka jälkeen tuli parisataa metriä pitkä jyrkkä ylämäki. Siitä mäestä lähtikin tie tornille. Kertooko mäestä jotain, jos sen päällä on näköalatornikin! Sykkeet mäessä nousivat reissun huippulukemiin, koska oin itsepintaisesti päättänyt, että minähän pyöräilen tämän. Ei jestas. Hapotti niin paljon, ja sykkeet olivat 184-189 välillä, eli melkein päästiin maksimia testaamaan..

Ennen jyrkkää mäkeä ollut loiva ylämäki, joka kyllä ei näytä tässä kuvassa yhtä pahalta.

Tornilla mun oli tarkoitus harjoitella samalla korkeanpaikankammosta pois, mutta jotenkin se jäi. Ei tuon pyöräilyn jälkeen houkuttanut haastaa itseään pelkotilaan vielä kiipeämällä ritiläportaita 4-5 kerrokseen. Kiipesin siis ensimmäiseen kerrokseen, otin alla olevat kuvat ja tulin alas. Jaloissa tuntui alastullessa siitä, että olisin juuri tehnyt jalkatreenin.

Vuohtomäen tornista.

Koko keiteleentien oli muutenkin hulppeat maisemat oikealla puolen. Vaikka oli metsikköä, järvi näkyi samalla kaukana ja korkealla mentiin. Nautin maisemista, vaikka mäet olivatkin haastavia. Tornipysähdyksen jälkeen kuitenkin päätin kävellä pahimmat mäet, muuten ajaisin itseni loppuun ennen puolimatkaa. Ja olihan edessä vielä toinen mäkinen tie, Suezintie.

Pidin tornilla toisen 'pidemmistä' tauoista, eli olin siellä vartin. Join hieman vettä ja appelsiinimehua, lepäilin hetken ja jatkoin matkaa.

Pyörä, jolla olin matkassa. Nuorten mallin maastopyörä, joka kuitenkin on minulle tarpeeksi sopiva, että sillä kelpaa pitempiäkin matkoja ajaa.

Keiteleentien lopussa alkoi olla jo helpompaa, alamäet pitenivät, ja muutenkin ennen isoja mäkiä oli iso alamäki, josta sai vauhdit. Sykkeet putosivat pitkissä alamäissä 150. Pyöräilystä alkoi tulla automatisoitunutta, ja vartti meni hetkessä. Sitten pitikin taas pysähtyä juomaan, vartin-20 min välein kun juomataukoja pidin.

Vuohtomäen näköalatorni ja mun juomareppu. Tämä kun ei mikään muotiblogi oo niin en jaksanut reppua ottaa pois tieltä.

Voihan Suezintie! Ensimmäisenä oli 3-5 kilometriä pitkä loiva alamäki. Sykkeet laskivat ja pysyivät siinä 150, sain vaihtaa isommille vaihteille ja silti tuntui helpolta.

Maastopyörässä on 3 tasoa, ja 7 vaihdetta, eli 21 vaihdetta. Toimii niin, että ensin käydään 1. tason vaihteet läpi, sitten vaihdetaan 2. Olin ajellut koko matkan 2.4-5-vaihteilla, paitsi ylämäissä. Tuossa monen kilometrin alamäessä vaihdoin kakkostason seiskalle! Vauhdin huuma oli uskomaton, ja pyöräily oli täyttä nautintoa, niin rentoa se oli. Viiletin lujempaa, kuin olen koskaan pyörällä päässyt. Aivan mahtavaa.

Vielä Keiteleentieltä. Sen jälkeen kuvaaminen jäi.

Sitten pysähdyinkin jo viralliselle taukopaikalle Kohisevalle. Sielläkin tarjolla olevaa mehua sekä appelsiinimehua naamaan, parit kuvat ja takaisin matkaan. Ei tuon alamäen jälkeen hirveästi tehnyt mieli taukoilla vielä.

Suezintie oli yhtä mäkinen kuin muistin, mutta eri tavalla. Oli niin paljon ja niin pitkiä alamäkiä, että ylämäet tuntuivat pelkiltä mäennyppylöiltä siellä täällä. Viiletin yhä huimaa vauhtia, eikä se tuntunut missään.

Puolenvälin paikkeilla äitini tuli vastaan, ja jatkettiin hänen kanssaan mun menosuuntaan. Vauhti hidastui huomattavasti, koska hänellä oli tavallinen kolmivaihteinen pyörä allaan. Sykkeet laskivat ja pysyivät lähes koko matkan 150 alla.

Kohisevalta.

Suezintien viimeisillä kilometreillä mulla alkoi tulla reisiin kivistystä. Auu. Onneksi ei vielä pahana, mutta tiesin, mikä oli edessä.. Jatkoimme Suezintien loppuun, ja Nelostielle kääntyessä oli toinen virallinen taukopaikka. Sinne pysähdyttiin tauolle.

Söin siellä välipalaa, olihan kello tässä vaiheessa jo 12.10. Söin pari kourallista paahdettuja maapähkinöitä ja omenan. Lisäksi sitä taukopaikan liikasokerista mehua ja appelsiinimehua. Tässä vaiheessa matkaa huomasin, että alkoi olla vähän liian kylmä. Pidettiin tässäkin vartin tauko, sitten taas matkaan.

Heti, kun lähdettiin matkaan, alkoi se jalkojen kivistys. Sykähtävinä kipuina alkoi pahentua. Auauau. Äiti oli veturina, enkä meinannut pysyä enää perässä. Nelostie oli tosin helppo ja loivamäkinen, joten vaihteena oli 2.7.

Pysähdyttiin kerran juomaan ennen kolmatta virallista taukopaikkaa. Sinne matkalla olo oli hieman pahoinvoiva, ja jalat käskivät lopettaa. Tauko tuli siis paikalleen. Taas mehua ja appelsiinimehua. Sitten matka jatkui, tällä kertaa hitaammin. Sykkeet olivat Nelostietä aloittaessa olleet taas siellä 165 keskimäärin, nyt ne laskivat 140-150 välille. Kohta tulikin pitkä alamäki.

Alamäessä mulla alkoi olla kylmä, ajaessakin. Oli alkanut sataa ja ilma oli viilennyt. Ajatus ei enää kulkenut, oli sellainen olo, että lopeta nyt. Jalkoja oli kivistänyt koko Nelostien, mutta nyt sekin alkoi kadota. Pysähdyttiin vielä juomaan, vaikka matkaa oli enää 6 kilometriä.

Nelostien jälkeisellä lyhyellä tiellä äiti erkani kotia kohti, minä jatkoin kylälle kämpälleni. Tällä tiellä olo oli kaikkea muuta kuin hyvä. Sykkeet olivat laskeneet ajaessa Nelostien lopussa 120, joka oli liian alhainen. Nostin tällä tiellä vauhtia, jotta sykkeet eivät enää laske, ja ne nousivat 140 ympärille. En enää tuntenut kylmää, eikä jalkoihin sattunut. Sen sijaan ohimoissa alkoi jyskyttää. Pysähdyin taas juomaan, ja talutin ylämäet. Ajatukset pyörivät siinä, että kämpälle lämpimään. Pian pääsinkin sinne.

Pyöräilyn jälkeen vaihdoin nopeasti lämpimät vaatteet ja rupesin tekemään ruokaa. Olisin halunnut painua suoraan nukkumaan, mutta se ei olisi ollut hyvä vaihtoehto ainakaan ennen ruokaa. Kävin myös kotona saunomassa, jolloin oloni lämpeni, ei ollut enää kylmä. Illalla asteita oli 37.2, mutta nyt aamulla ei mitään. On vain vähän vässähtänyt olo, joten lepään tämän päivän.

Yksi asia jäi harmittamaan. Nimittäin se, että kanssapyöräilijät eivät vastanneet tervehdyksiini. Tervehdin kaikkia vastaan pyöräileviä, mutta vain 1/3 heistä tervehti takaisin! Suurin osa vain tuijotti omituisesti. Vähän joukkohenkeä tällaisessa tapahtumassa hei!

Kokonaisaika 4 h 43 min, josta pyöräilyä 3 h 30 min, taukoja 70 min.

Keskisyke Keiteleentiellä 167
Suezintiellä 147
Nelostiellä + pikkutiellä 140.

Keskivauhdikseni laskin 18,8 km/h, vaikka lopussa hyydyinkin pahasti. Aika hyvin aloittelijalle. Olin pyöräillyt tänä keväänä vain kahdesti, toisella kertaa 7 km ja toisella 5 km.

Pyöräily meni minusta hyvin. Suurin virheeni oli pukeutuminen. Ensi kerralla viisaammin, mieluummin liikaa kuin liian vähän. Parhaiten mieleen jäivät se näköalatornia ennen ollut helvetillinen ylämäki, ja Suezintien fiilistelyvauhdit. Yllätyin myös, miten hyvin jaksoin polkea ajon. Oli kaiken kaikkiaan onnistunut reissu. :)