sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Juoksemaan!

Kävin perjantaina sillä juoksukokeilulenkillä. Oli tarkoituksena juosta minuutti kerralla, sitten kävellä taas minuutti jne. Matalilla sykkeillä, otin siksi sykemittarin mukaan.

Heti alkuun totesin, että ei mulla tule kanta-askelluksesta mitään. Lähdin automaattisesti juoksemaan päkiäaskelluksella, ja kanta-askellus tuntui vain typerältä laahaamiselta. Jätin sen siis sikseen.

Mun sykemittari temppuili hitokseen alkuun. Pitäisi varmaan ostaa uusi, tuo kun on 2000-luvun mittareita, kirppikseltä ostettu. Tässä reistailussa meni varmaan vartti, jonka juoksin pari minuuttia, pysähdyin rassaamaan sykemittaria, juoksin hetken, pysähdyin. Kunnes lopulta sain sen toimimaan.

Yllätyin positiivisesti, kun lähdin juoksemaan. Luulin, että jalkani ovat ihan poikki minuutti-minuutti-juoksullakin. Mutta kun lopulta sain mittarin toimimaan, juoksin yli 10 minuuttia putkeen kävellen vain pari kertaa alle minuutin! Sykkeet pysyivät siinä 140 tienoilla, ja vauhti oli alle kävelyvauhtia. Näin oli tarkoituskin.

Juoksun jälkeen kuuntelin jalan vointia pari päivää, mutta mitään kipuja ei ole tullut. Kokeilu oli siis kaikin puolin onnistunut! Jaksoin juosta pitempään kuin luulin, eikä jalka kipuillut yhtään. Tekniikkakin tuli luonnostaan. Voin siis hyvillä mielin alkaa harjoittaa juoksua pari kertaa viikkoon, kasvattaen kesän aikana 3-4 kertaan viikkoon, yhden kerran kestoa pidentäen tai koventaen. Ihanaa päästä juoksemaan vihdoin!

Treenipuolella tämä viikko meni todella hyvin! Energiaa riitti loputtomiin, ja tulokset paranivat. Kyykyissä sain vihdoin tangolla tehtyä täysiä 20 toiston sarjoja, ja vielä 4 kipaletta kolmen sijaan. Viime viikolla siitä ei ollut toivoakaan, jalat olivat niin poikki pyöräilystä. Ensi viikolla pääsen hyvillä mielin lisäämään painoja tankoon. Tein jalkatreenin lopuksi myös 8 minuutin AMRAP:n, ja siinäkin riitti energiaa hyvin. Tämän vuoksi motivaatiokin on huipussaan.

Vaikka keskiviikkona en päässytkään pahoinvoinnin vuoksi treenailemaan, viikko oli todella onnistunut. Treenit sujuivat ja juoksukokeilukin onnistui. Ruokapuolellakin on mennyt hyvin. Tästä on hienoa jatkaa tulevaan viikkoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti